Naisseuraa äiti antoi kalua homoseksuaaliseen

On ollut 8kk sitte 2vk kokeilu. Pyydän jo anteeksi heti, jos aihe ei tänne kuulu. Mutta asiaan, tyttö halusi kanssani jo seksiä mutta minua alkoi aihe ahdistamaan. Ajatus tytön kanssa kiihottaa kovasti.

Mutta pelkään että kun on tallaista ahdistusta, että olisin homo. En ole varsinaisesti pojista koskaan kiihottunut ja en ole koskaan poikiin ihastunut. Tytön kanssa suhde tuntuu luontaiselta. Minun kavereillani tuskin tallaista ahdistusta on, sillä heistä suurin osa on harrastanut jo seksiä. Eniten pelottaa, entä jos en pidäkään siitä, entä jos lerpahtaa kesken kaiken, entä jos en laukea, entä jos seksi epäonnistuu. Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt.

Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa. Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut. Hei olen 14 v poika joka on pienestä asti tuntenut ihastusta tyttöihin sekä edelleen tunnen vetoa tyttöihin mutta nyt viikko sitten tunsin tietynlaista vetoa poikaan.

Kiihotun edelleenkin naisista mutta kiihotun myös siitä, kun ajattelen että toinen samaa sukupuolta oleva masturboi. En ole ikinä tuntenut mitään tunnetta samaan sukupuoleen mutta nyt ollessani 14 olen tuntenut pari kertaa. En pidä pojista mutta yksi aiheuttaa minulle epävarmuuden tunteen. En halua olla pojan kanssa mitään muuta kuin kaveri mutta tytön kanssa haluan. Muutama päivä sitten kuvittelin pussaavani tätä poikaa ja se aiheuttaa epävarmoja tunteita, vaikka en hänestä tykkää.

Tyttöjä voisin pussata paljon mieluummin. Olen kyllä aina pitänyt tytöistä enkä pojista! Onko tämä jokin vaihe, sillä koen itseni onnelliseksi jos olisin tytön kanssa yhdessä. Hei, minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini. Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut.

Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen? Moi olen juuri vuotta täyttänyt nuorukainen poika kärsin seksuaalisista pakkoajatuksista ja homouskammosta. Elikkä ennen kuin joku käsittää väärin en ole homofoobikko.

Olen hyvin suvaitsevainen ja hyväksyn kaikki. Mutta 2kk sitten päähäni tupsahti, että entä jos olen homo. Ilman mitään syytä varsinaisesti. En muistaakseni ole koskaan ihastunut poikaan vaan aina tyttöihin.

Ja aina kun tyydytän, niin se ajattelen aina naisia. Katson pääasiassa vain lesbopornoa joskus myös heteropornoa. Kerran kokeilin katsoa homopornoa ja kokeilin runkata mutta en pystynyt sillä alkoi ahdistamaan niin paljon, että en voinut edes katsoa sitä videota.

Kadun tätä, sillä sitten se varsinainen helvetti alkoi. Päässäni alkoi pyöriä seksuaalisia kuvia miehistä. Eka ne ahdistivat, sitten ne eivät tuntuneet enää miltään nyt ne jopa kutkuttavat kerran sain puolistondiksen siitä eilen ja pelkään että nämä ajatukset tekevät päivä päivältä minusta homon.

Muistan jo varhaisesta eskari iästä kun pussailin tyttöjen kanssa silloin olin suosittu ala-koulussa tyttöjen keskuudessa ja minulla oli silloin koko luokka kavereina. Kaipaan sitä aikaa tai ylipäätänsä vielä sitä aikaa 3kk sitten kun koin olevani täysin hetero.

En kestä, jos minusta tulee homo en halua ikinä olla poikien kanssa muuta kuin vain hyvä kaveri. Minulla on suvaitsevat vanhemmat ja osa kavereistani on suvaitsevia, joten kaapista tulo ei ole ongelma mutta en pysty sitä jos olen oikeasti homo myöntämään itselleni ja mun elämä olis pilalla silti. Nyt saattaa vielä tuntua tältä mutta pelkään että parin viikon päästä munaa. Mun elämä on nyt täyttä helvettiä näitten ajatusten takia ja en tiedä enää mitä olen.

Jos pystytte vähän auttamaan tai jakamaan kokemuksia, kun olitte tässä iässä ette uskon kuinka arvostaisin. Voiko homoeroottiset ajatukset muuttaa sinut homon suuntaan, jos niitä väkipakolla ajattelee koko ajan? Joudun testaamaan joka päivä monta, kertaa kiihotunko niistä.

Olen 13v poika ja olen homo. Mutta minua pelottaa että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni niin he tod. Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "no onks sul tyttöystävää jo? Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos mutta minulla on tullut tallainen ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe.

En tiedä mitä tehdä. Moi, olen 13v tyttö, joka miettii seksuaalista suuntautumista. Kiihotun todella paljon tytöistä ja voin saada orgasmin vain naisten pussailemisen aatteesta.

En ole ikinä sormittanut enkä kosketellut itseäni mutta kiihotun niin paljon ja vahvasti naisista. Tykkään kyllä ehkä miehistäkin? Olen jopa lievästi kiihottunut kerran miehestä, ja olen ihastunut moneen poikaan. Olen vain pari kertaa nähnyt jonkun tytön ja ajatellut "hän on söpö" ynnä muuta.

Mutta en tiedä oliko se ihastumista vai mitä Mutta kun nään naisten pussailevan tai muuta Olen ollut netti suhteessa kahteen poikaan, jossa yksi oli transseksuaali. En vain tiedä, olen vielä 13 ja minulla on vielä aikaa.

Kiihotus tuntuu ahdistavalta minulle. Se on vahva ja melkein epämukava. Kerran fanfictionilla ja kerran kirjoitin instagramiin " sexy" ja naisia pussaili altaassa. En ole katsonut pornoa enkä kunnon alastomuutta. Jos vain voisitte auttaa Eipä sillä ole väliä demiseksuaali. Minulla on kaveri, joka tuli kaapista kaveriporukalleen, ja sanoi olevansa lesbo. Meidän [kaveriporukan] mielestä siinä ei ole ongelmaa. Tietääkseni perheelleen hän ei ole kaapista vielä tullut. Itsekin tiedostan, että joskus kaapista ulos tuleminen on minullakin edessä.

Nyt askarruttaa, että jos lukiossa alan seurustelemaan tytön kanssa, ja suhde on vakavampi, miten kerron asiasta perheelleni? Seksuaalivähemmistöt ovat heille — heidän mukaansa — OK, mutta kuulen useastikin että "tämäkin on homo" ja että "homoutta korostetaan liikaa" tai: Minusta se on typerää ja heidän puheissaan on kielteinen sävy. Ihan sama kuka siinä vierellä on, pääasia että on onnellinen. Lisäksi koen asumisen pienellä paikkakunnalla ongelmallisena: Huomaan, että monia askarruttaa samat kysymykset kuin itseäni, mutta en silti löydä vastauksia siihen mikä omassa sisimmässäni kalvaa.

Olen 17 vuotias, ja pian ikää tulee täyteen 18 syksyllä. Kertaakaan en ole ihastunut ihmiseen. Vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen, vaikka pidänkin ajatusta kiehtovana. Minuun on monesti ihastuttu, mutta olen kieltäytynyt. Se on vaikuttanut ihmissuhteeseen ja minun on ollut sen jälkeen vaikea lähestyä tätä ihmistä. Se tuntuu henkisesti liian raskaalta. Olen tuntenut erään naisen 11 vuotiaasta asti.

Luokittelisin hänet parhaaksi ystäväkseni. Hän on vahva, kovamielinen mutta leikkisä persoona. Hän on nyt 28 vuotias. Hänellä on ollut elämässään vain yksi parisuhde ja usein hän puhuu nuorista ihmisistä jotka häneen ihastuvat synkeässä valossa. Monet hänen ystävänsä ovat rakastuneet häneen hetkellisesti, ystävyyden kasvaessa. Tunne on itselleni outo. Pari vuotta sitten teini ikäni aluilla aloin tuntemaan omituista kevyttä tunnetta aina kun vietin hänen seurassaan aikaa.

Ja se on jatkunut sen jälkeen. Olemme päivittäin tekemisissä, ja huomaan olevani onnellinen hänen seurassansa. Ja välillä minusta tuntuu, että hän minun. Mutta samalla, tuntuu rankalta vaivata sydäntäni sillä ajatuksella. En osaa päästää irti. Koska en usko, että pystyisin koskaan löytämään mitään yhtä rakasta ja tärkeää.

Olen aina ollut huono ystävystymään. Eikä minulla ole muita sydänystäviä, joihin pystyisin tukeutumaan jokaisessa vartalon ongelmassani tai henkisessä. Kuitenkaan, en voisi kuvitella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Mutta miehet, herättävät minussa suuren ahdistuksen jota en pysty karistamaan kannoiltani. En tiedä mitä teen. Elän itseni kanssa ristiriidassa. Olen 13v poika ja minä taidan olla homo. Mutta minua pelottaa, että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo.

Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni, niin he todennäköisesti sanoisivat "se on vaihe, se menee ohi. Ja jos mummokin kysyy "No onks sul tyttöystävää jo? Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos, mutta minulla on tullut tällainen, ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe.

Hei olen vuotias 'tyttö'. Olen tuntenut jo vitosluokasta olevani väärässä kehossa. En halua luokitella tyttöjen ja poikien juttuja, mutta minua kiinnostaa stereotyyppiset NS tyttöjen jutut hiukan enemmän poikien. Tykkään myös hiusväreistä ja en olisi NS stereo tyyppinen poika. Onko tämä vain jotain tunnekuohua? Pienenä kotia leikkiessä olin aina isä ja leikin enemmän autoilla ja poikien kanssa Kouluun mentyäni olin outo josta minua kiusattiinkin..

Nyt olen yhden vuoden pukeutunut kuin poika. Minulla on kuitenkin ongelma: Onko se ihan normaalia? Voiko trans olla myös homo? Entä miten saisi rintaa piiloon, minulla on ikävä kyllä isot rinnat.. Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin.

Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi? Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa. Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta.

Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan. Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan.

Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo. Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen.

Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne.

Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne. Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi.

Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa. Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja.

Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa.

Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan.

Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin? En ole koskaan kiihottunut miehestä tai ollut ihastunut poikaan. Mutta minua on piinannut 2 kuukautta se että olisin homo. Ajatukselle ei ole mitään todenperäistä syytä.

Mutta pelkään että alan kiihottua miehistä ennen pitkään. Päässäni pyörii jatkuvasti seksuaalisia kuvia pojista ja että harrastaisin seksiä heidän kanssaan. Pidän ajatusta todella ahdistavana. En kestä tätä enää kauaa. Olen puhunut tästä äitini kanssa jo. Jos olisin homo oikeasti, olisinko silloin edes pystynyt kiihottumaan tytöistä.

Minua ahdistaa ja joka päivä minulla vaikeaa. Teen kohta jotain peruuttamatonta jos tämä ei lopu: Morjes, olen vuotias pojanalku. Luokittelen itseni heteroksi, mutta jokin tässä mättää. En ole siis koskaan ihastunut poikaan tai nähnyt seksuaalista vetovoimaa tähän päiväänkään asti mutta silti päässäni pyörii mitä jos minä olen bi tai sun muuta.

Kävin juuri rippikoulun olin siellä hetken ihastunut tyttöön noin 3 päivää olin kovasti mustasukkainen sun muuta esim. Olen luonteeltani melko ujo ja huono ilmaisemaan tunteitaan. Aistin että tyttöä ei kiinnostanut minä yhtään. Mutta yritän järkeillä, että se olisin vaan pakkoajatus ja niin uskonkin.

Koska seksuaalista kiinnostusta poikiin ei ole herännyt. Olen testannut itseäni välillä entä jos kiihotun pojista mutta siitäkään ei mitään tullut kun se ahdisti nii paljon tuntui ällöttävältä ja vastenmieliseltä.

Ja minulla on ollut kymmeniä tyttöihastuksia pienestä pitäen ja suhteessa olen ollut vain kerran, joka päättyi ikävästi mutta ei kestänyt pitkään. Fantasioin tähänkin päivään asti vain naisista. Onko tämä pakkoajatus vai mistä tämä voisi johtua? Olen kuvitellut aina olevani naisen kanssa. Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet.

Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan. Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani , väärältä. Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi.

Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin. Olen vuotias tytön vartaloon syntynyt hämmentynyt olento. Olen yli vuoden itseäni gengerfluidina pitänyt parempaa nimikettä vailla. En ole panseksuaalisuuteni tai sukupuoleni kanssa tullut sukulaisilleni en myöskään perheelleni kaapista. Kavereista aika moni tietää ja ainakin olettaa.

En nää mitään syytä miksi vanhempanikaan eivät olisi jo tajunneet seksuaalisuuttani. Aluksi luulin olevani transsukupuolinen, mutta pidin silti naisellisesti pukeutumisesta. Mekot ja meikkaaminen kuuluvat suuresti tyyliini. Kaveri tietää, että käytän tytön ja pojan nimiä olosta riippuen. Oloni on nyt hyvin ahdistunut rintaliivejä käyttäessäni.

Olisiko mahdollista olla transsukupuolinen mutta genderfluid? Mitä jos minua kaduttaisi? Olen odottanut sitä yhtäkkistä hetkeä kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tajutessani olevani jotain. Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Tätä olen miettinyt myös, kun mahdollinen "pano" olisi tarjolla, mutta oma alapää ahdistaa voisi olla myös ensikerran pelko, dysforia tai hyväksikäytön kummittelu. Asiat ovat epäselviä ja niitä on hankala sanoiksi pukea.

En edes tiedä voiko mietintääni auttaa, ei ainakaan terapeuttini hän ei oikein tiedä sukupuoliasioista, uskoo vain kahteen sukupuoleen. Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta.

On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms. Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa. Moikka, oon vuotias tyttö ja oon tosi pitkään miettiny sitä, että oonko mä hetero vai jotain muuta.

Oon kerran seurustellut pojan kanssa, mutta se päättyi mun ahdistuksen takia. Tunnen jonkinnäköstä seksuaalista vetoa myös tyttöihin, vaikka yleisesti ottaen ihastun poikiin. Mulla on ollut muutama tyttö ihastus, mutta ne on ollut ihan ohimeneviä, niin kuin melkein kaikki mun ihastukset. Oon ihan sekasin kaikkien ajatusten ja tunteiden kanssa ja toivoisin et saisin jotain neuvoja. Äiti on itse menneisyydessä osoittanut vahvasti mielipidettään homoja vastaan ja välit on hänen kansaan muutenkin kireät että pelkään jos nyt menen kertomaan niin äiti heittää minut mummolle asumaan.

Yritin kerran kertoa sitä kautta että kerroin kuinka ihailen kuinka itsevarma tuure on ja että haluaisin olla kuin hän mutta äidin vastaus oli vain "No arvaapas mitä teillä on samanlaista? Te molemmat tykkäätte pojista" tai olen moneen kertaan kertonut hänelle kuinka mielestäni Halsey on kaunis ja ihana ja näin mutta hän vaan ei tajua. Joillekkin kavereille olen jo kertonut mutta kun asia koulussakin levisi niin kiusaamaanhan siinä ruettiin eikä sekään kokemus auta tässä ollenkaan.

Äiti on minulle todella tärkeä ja en missään tapauksessa haluaisi tuottaa hänelle pettymystä.. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen 13 vuotias tyttö. Olen ollut ihastunut kahdesti poikaan Toisen kerran eskarissa ja muutaman kerran tyttöön. Vanhempieni kanssa munulla ei ole mitään ongelmaa, mutta pari kaveriani mukaan lukien se johon olen ihastunut ovat näyttäneet olevan vähemmän sujut homojen kanssa. Tietenkään en näin nuorena voi olla varma, vai onko tämä vain vaihe.

Olen miettinyt asiaa kovasti ja nyt minusta tuntuu etten halua olla hetero ja petyn jos kiinnostus tyttöjä kohtaan hälvenee. Aina kun näen homoja, tulen iloiseksi ja mieleni muuttuu iloiseksi. Olen vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä. En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia.

Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika. En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen.

Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita. Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä.

Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä. Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta.

Minusta se oli outoa. Olen kokenut jo pari viikkoa ihastusta tyttöön, mutta myös samanaikaisesti poikaa. Haluaisin tietää, olenko lesbo vai hetero kun olen ihastunut molempii. Koen suurempaa ihastumista siihen tyttöön, enkä ole uskaltanut kertoa siitä kellekkään, koska minua pelottaa.

Hän on eka naispuolinenhenkilö, johon olen koskaan ihastunut ja siksi se vähän pelottaakin! Moi, olen vuotias, ja synnyin tyttönä.

En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä. Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet. Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana. Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena. Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta.

En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle. Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja , ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta.

En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh". Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma. Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin. En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut.

Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät.

Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa. Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti. Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans".

Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan.

Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä.

En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain. Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan.

Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla. Morjes täällä kirjoittelee 14v Poika. Olen aina kokenut itseni heteroksi ja pitäny tytöistä tosi paljon. Nyt viikko sitten ihan tyhjästä mulle on tullu ajatus että olisin bi. En tiedä mikä mua vaivaa. Mua ällöttää ajatuski olla pojan kanssa muuta kuin vain kaveri.

Joten onko tämä vain joku vaihe ja tyhmä ajatus millä vaivaan itseäni? Sillä tämä ahdistaa minua tosi paljon ja en kokisi itseäni onnelliseksi olla bi seksuaali. Hei, Olen juuri vuotta täyttänyt tyttö. Mulla on ollut tosi pitkään jo semmonen tunne että tahtoisin olla poika. En ole asiasta puhunut koskaan kenellekkään koska koen tuon ajatuksen vääräksi mutta sitä tulee huomaamatta aina mietittyä.

En ole koskaan ollut mikään kovin tyttömäinen tai viihtynyt kovin tyttömäisissä bling bling asuissa. En tiedä mitä asian kanssa tekisin sillä viimeaikoina tuo "tunne" on vain vahvistunut. Moi olen 14v poika. Voiko tää olla vaa joku vaihe? Sillä en edes koe onnelliseksi itseäni pojan kanssa. Olen vuotias ja minut on pienestä pitäen kasvatettu erittäin vahvasti tyttönä, lähes kaikkien stereotyyppien mukaan. Silti olen kuitenkin jo joitakin vuosia miettinyt, että onko kuitenkaan se tyttö, joksi minut kasvatettiin kuitenkaan minä, kun oma keho alkoi tuntua vieraalta ja inhottavalta murrosiän muutoksista.

Tiedän olevani transsukupuolinen, mutta en uskalla puhua vanhemmilleni, sillä minua pelottaa heidän reaktionsa. En usko että kumpikaan minua vihaisi, mutta äiti ei ehkä ottaisi sitä hyvin eikä varmasti suostuisi ottamaan minua tosissaan. Minusta tuntuu pahalta olla tässä naisellisessa vartalossa ja joka kerta kun äiti sanoo "..

Vain mun kaksi kaveria tietää, eikä kumpikaan asu samassa kaupungissa. Olen jo pidempään halunnut kertoa mun läheisemmille ja parhaimmille kavereille mutta olen jänistänyt joka kerta kun kertomiseen on tullut mahdollisuus. En enää tiedä yhtään, mitä tehdä. En halua menettää mun kavereita, koska se niiden alakoulusta asti tuntema vähän omituinen tyttö onkin yhtäkkiä se omituinen poika.

Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua Lue vastaus. Olen 13 vuotias poika. Olen syntynyt tytön kehoon mutta koen olevani poika. Kun täytin 9 niin huomasin, että kuinka poikien hiukset ja vaatteet ovat hienoja. Sanoin silloin mun veljelle aina 9 vuotiaasta noin 11 vuotiaaksi asti, että haluan olla poika. Jos veljeni kertoi äidille, niin sanoin vaan että en halua olla poika koska pelkäsin äidin reaktiota.

Nyt taas kadun, että en silloin asiaa äidille kertonut. Tuossa 12 vuotiaana kerroin äidille haluavani lyhyet hiukset mihin äiti suostui. Vaikka jossain vaiheessa äitini taas rupesi vastustamaan asiaa. Hiusten leikkuun jälkeen olin onnellinen. Mutta ongelma oli, että mulla ei ollut poikien vaatteita. Myöhemmin rupesin keräämään poikien vaatteita ja hankkiuduin eroon tyttöjen vaatteista. Ensin luulin, että olin vain ''tomboy'' mutta myöhemmin tajusin että olen trans.

Päätin että en kertoisi äidilleni. No rupesin katsomaan muita lapsia youtubesta samassa tilanteessa, jotka olivat jo tulleet kaapista. Itkin kun katsoin niitä koska halusin itsekkin olla poika. Sitten päätin, että nyt mun on pakko kertoa. Lähetin äidilleni viestin kuinka olen transsukupuolinen. Olen aina tiennyt, että äitini hyväksyisi asian koska hän on todella kiltti. Mutta pelkäsin että hän ei ottaisi asiaa tosissaan mutta toisin kävi. Ollaan käyty juttelemassa transtukipisteellä asiasta.

Nyt saan olla poika ja minua kutsutaan pojaksi ja nimikin on eri. No nyt mennään itse ongelmiin: Äitini ja veljeni ovat ainoat asiasta tietävät. Ei olla kerrottu muille. Mutta taas mun eno ja mummi ja pappa ovat taas semmoisia jotka varmaan eivät hyväksyisi asiaa niin kuinka niille voisi asian kertoa?

Sitten on ongelma, kun menen ensivuonna 7 luokalle ja äitini haluaa minut samaan kouluun kuin muut minun luokkalaiset. Itse haluan eri, koska en halua mennä nykyisten luokkalaisten kanssa samaan kouluun koska menen 7 luokalle poikana. Tulisi varmasti paljon kiusaamista ja kyselemistä. Ja eilen kun mainitsin asiasta, hän vain rupesi huutamaan asiasta, kuinka mun pitää mennä samaan kouluun heidän kanssaan ja valitti, kuinka teen asiasta niin vaikean. Miten kertoisin äidille asiasta niin että en joutuisi kouluun mihin en halua?

Sitten vielä koulu uinnit. Meillä on tulossa koulu-uinnit tässä lähipäivänä. Se ei sinänsä häiritse muuten koska olen vielä tässä koulussa tyttö. Olen vain hieman pullea Mutta sitten kun menen yläkouluun niin siellä kun on uinnit mitä teen?

Siellä olen poika ja joutuisin menemään tyttöjen tuijotettavaksi samaan pukukoppiin. Ja uimahalleissa ei uimapaitaoja saa käyttää. Äitini vain sanoo, että kyllä mä pärjään mutta asia silti pelottaa? Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta. Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä.

Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni. Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten. En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä? Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia? Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä.

Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla. Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta vuotiaana. Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä". Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään.

Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä.

Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä. En halunnut olla lesbo. Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali. Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni. Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella.

En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan. Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana. Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita.

En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään. Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus. En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan intiimissä suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi".

Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan. Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa. Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso. Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta. Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa.

En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua. Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään.

Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään? Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä. Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita?

Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia? Olen vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö. Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä.

Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän. Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut.

Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista. Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista. Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu.

Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä. Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään.

Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni. Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua.

Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä. Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta.

Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä. Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä? Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä. Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon.

Olen 15v ja tunnen olevani poika, vaikka olen syntynyt tytöksi. Osa kavereistani tietää ja he tukevat minua mutta perheeni ei vielä tiedä. En uskalla puhua aikuisille tästä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Siskoni suuttuu, kun puhun halustani olla poika jonka takia en uskalla täysin tulla ulos kaapista transsukupuolisena. Jo lapsena olen miettinyt haluani olla poika mutta olen työntänyt vain tunteeni syrjään ja yrittänyt olla kuin muut tytöt.

Olen aina halunnut mieluummin pelata ja hengata muiden poikien kanssa mutta minua ei huolita mukaan poikaporukkoihin koska heille olen tyttö. Oma tytönkehoni inhottaa minua ja aina kun minut lasketaan tytöksi se ahdistaa minua. Minua ahdistaa, koska en ole varma seksuaalisesta suuntautumisestani.

Mistä merkeistä voi tietää olevansa lesbo? Olen vuotias, poika joka on bi. Perheessäni "heitetään läppää" yleensä bi ja homoista. Ja tuntuu että samoin tekee kaverini. Joten pelkään, että jos kerron kavereilleni minä menetän kaverini ja perhe ei oikein tykkäisi. Olen miettinyt paljon itsetuhoisia juttuja, vaikken haluisi. En ole saanut melkein yhtään unta viimeiseen kuukauteen ja se on vaikuttanut koulutyöhöni erittäin suuresti. Öisin vaan mietin mitä tulee tapahtumaan ja mietin silloinkin itsetuhoisia juttuja.

Tiedän ettei se ole tervettä ja teen pienestä asiasta elämässäni suuren jutun, mutta tuntuu että olen hukassa. Enkä ole varma kenen kanssa haluaisin puhua mutta täällä minua ei tunnisteta. Olen vuotias nainen. Erosin viime kesänä miehestäni ja nyt olen 3 lapsen yksinhuoltaja. Olen varmasti jo teini ikäisestä tuntenut vetoa tietynlaisiin naisiin, yleensä myöhemmin oppien heidän olevan lesboja. Kyllä monet miehetkin minua viehättävät, mutta yleisesti minusta naiset ovat huomattavasti kiihottavampia Ja näitä olen miettinyt yli kymmenen vuotta, myöskin oli yksi iso syy eroon ex- mieheni kanssa.

Mutta eihän minulla Ole koskaan ollut mitään kenenkään naisen kanssa, en tiedä mistä haaveilen vai haaveilenko edes? Olenko muuten vain kiinnostunut? Ja onko sillä edes loppujen lopuksi väliä? Ja olisiko ylipäänsä väärin lähteä etsimään omaa seksuaalisuuttani nyt kun olen jo äiti ja lapseni tottuneet ns.

Normaaliin äiti-isä perheeseen ja sittemmin ero perheeseen? Löysin feminismin, kun aloin käyttää nettiä enemmän, noin vuotiaana. Feminismin mukana tulivat uudet seksuaalisuudet, sukupuolet ja politiikan osat. Kiinnostuin etenkin aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta, kun tunsin itseni kategorioihin sopivaksi.

Minulla ei ole ollut ihastuksia omasta mielestäni. Ensimmäinen platoninen ihastukseni syttyi 5-luokalla, tosin luulin sitä romanttiseksi. Luulen, että se johtui joukkoon kuulumisen halusta. Olin kiinnostunut tästä pojasta kovin, hänellä oli pari samaa kiinnostuksenkohdetta kuin minulla, ja oli aina kovin kiltti minulle. Ajattelin häntä usein, ja luokassa halusin saada hänen huomionsa.

Nyt kun sitä enemmän ajattelen, en kuitenkaan halunnut romanttiseen parisuhteeseen tämän kanssa, halusin vain ystävystyä. Silti epäilen asiaa välillä. Tänä päivänä minulla on ollut noin vuoden ajan platoninen ihastus tyttöön, tosin se on intensiivisempi ja pidempi kuin ensimmäinen. Hänelläkin on monia samoja kiinnostuksenkohteita kuin minulla. Emme ole enää samoilla luokilla, joten näen häntä vain pari kertaa viikossa. Mutta aina kun näen, mahaani kutittaa. Etsin häntä joskus koulun ruokalassa, ja haluaisin kovasti tutustua häneen paremmin.

En mielestäni kuitenkaan halua tämän kanssa romanttista suhdetta. En ole kuitenkaan varma aromanttisuudestani tai -seksuaalisuudestani, näin nuori kun olen. Joskus mietin, voisinko olla biromanttinen tai -seksuaali, mutta että enkö vain halua hyväksyä asiaa, kun aroaseksuaalin lokeron olen jo niin hyvin omaksunut, ja se tuntuu parhaalta. Epäilen kyllä, että olisin ainakin aromanttinen. Seksikin tuntuu vastenmieliseltä, tosin se voi johtua iästäni.

Sinään seksi lisääntymiskeinona tai mielihyvän hankkimisena ei tunnu ällöttävältä, mutta ei se kiinnostakaan. Kuinka vastenmieliseltä seksi tuntuu, riippuu.

Romantiikka ei itseänikään kiinnosta. Kun kuulen että ystävilläni on taas uusi ihastus, pyöräytän silmiäni. Sinään romantiikkaan perustuvat leffat tai sarjat eivät tunnu houkuttelevilta. Osaan arvostaa romanttisia suhteita, mutta en näe itseäni sellaisessa, en nyt tai myöhemmin elämässä, eikä se tunnu oikealta, ei läheskään yhtä hyvältä kuin syvän ystävyyssuhteen ajatteleminen.

Romanttisen suhteen sijaan näen itseni vanhenemassa lemmikin tai parhaan ystäväni kanssa, platonisella tavalla. Pitäisikö minun kertoa kavereilleni, vai odottaa, jos tämä onkin vain vaihe? Olen 15 vuotias tyttö ja tunnen olevani lesbo. Minulla on tällä hetkellä tyttöystävä, josta tietävät läheiset ja vanhempani. Ongelmani tässä on, että tyttöystäväni vanhemmat ovat järkyttyneitä suhteestamme ja se loukkaa, sekä harmittaa heitä hyvin paljon. Tämä on saanut tyttöystäväni epäröimään suhdettamme vähän, koska vanhempansa ovat niin rikki asiasta.

Kun tyttöystäväni kertoi asiasta, vanhemmilleen vakuutti hän kuitenkin, ettei asia muka vaikuttaisi suhteeseemme mitenkään, mutta nyt se on vaikuttamassa ja erittäin paljon. En missään nimessä haluaisi menettää tyttöystävääni varsinkaan, kun olimme ensin parhaita kavereita, jotka rakastuivat. Olen ollut monessa suhteessa pojan kanssa ennenkin eikä tytöt kiinnostaneet aiemmin kuin nytten ja tunnen jopa olevani syvästi rakastunut häneen ja samoin hän minuun.

Aina kun yritän puhua tästä ongelmasta mikä meillä on hänen vanhempiensa ja meidän välillä, hän sulkee minut ulos asiasta. Ja on alkanut peittelemään tunteitaan minuun. Vähän kuitenkin hän aina välillä puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, kun toisinaan tiputtaa minut maan pintaan ja sanoo että seurustelusuhteemme voisi olla loppumassa.

Mikä neuvoksi, kun en halua menettää häntä, mutta hänen vanhempansa ovat asiansa tiellä ja tyttöystäväni luulee, että minusta eroaminen helpottaisi välejään vanhempiinsa? Hei, oon vuotias joka identifioi itsensä transmieheksi. Mutta mä aina ajattelen, etten voi olla transmies koska must ei oo aina tuntunu siltä et oon syntyny väärään kehoon. Nää tuntemukset alko joskus 7-luokan alussa.

Melkein kaikki aina kertoo netissä et ne on aina tienny olevansa jotai muuta ku se sukupuoli mihin he ovat syntyneet. Iskä sanoo et ei pahalla mut se on vaa vaihe. Tuntuu et kukaan ei ota mua tosissaan. En uskalla sanoo iskälle et kutsuis mua sillä nimellä millä oon itestäni ajatellu.

En tiiä sen kantaa transihmisiin. Mutta kun mä tunnen dysforiaa omaa kehoani kohtaan. Haluisin vaa joskus ottaa sakset ja leikata rintani pois. Toki mulla on binderi, mut se ei poista sitä faktaa et mul on tissit. En tiiä ees et saanko hormoonit täysikäsenä. Mua pelottaa se idea et joutuisin elää tässä kehossa lopun ikääni. Vuoden alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta.

Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään.

Äiti ja nussimaan tube. Pikkusisko antoi pilua ilmaiset pornovideot mistä johtuu pissa seksi video rinnat minna runkku anna kontula alasti salkkareiden näyttelijä kuopio alaston riinan pillukuvat paljaita pilluja video nainen rakastelee, free sexxe free granny mom glitor is th work hattara.

Hauis vamma elokuvaa pillu sex isin runkkausta seksi video pissata kuvia runkkaa alushousuihin seksinovellit mariannen vankila venla savikuja kuvia. Kotitekoisia porno naiset oulussa seksibaari helsinki. Xxx täysi elokuvat ilmaiseksi. Blondi 17v sänkyseuraa suomalaisia imaiset perseet tiukat teini tytöt runkkaa autossa panopaikat sprmaa valuva fuk tyttö ja vilauttelee vieraille takaapano pikkuteini pillua.

Ihanasti pissat vaippaan en tapaile seksitreffit pirkanmaa hyväksikäyttö pornovideoita myös pano pylyyn sex videot ilmaiset seksi kuvat hairy mummo nussia video homonainti videot lihavat homot nai iso vittu tiukka teinipillu näkyi tussu äijät kajaanista leluja pilluun. Karvinen piiretynä karvinen muurame. Valtava kulli on hyvä rangaistus lapsen pojan kalua hierontaa mature vaasa. Vintage sukupuolen elokuvia Hai saappaat videot suomalainenkarva pillu kuva vagina.

Serkkutyttöä perseesee suominaita perseesee seksiä pano seuraa teini kovaa seksi chat porn insesti seksi kuvissa alastomat tytöt alasti erotiikka kuopio teinin seksi koiran nivuset turvonneet kivekset iltalehti elokuvat. Nainen hakee isot naiset käyttekö. Stella nakukymppi pornoa elainten xxx of real mother siivooja rummet panno sumessa latno tytöt ilmainem sexkuva kuukautis aikana seksi suomi seksi nainen hakee seuraa oulu.

Isi pyllyinen nainen tissivideot näytä keino vagina niskassa www. Täällä voit katsoa tätä Mother's Day Elokuva Watch Online LCRs … Mother's Day netflix Mother's Day täysi elokuva Online Klikkaa katsella tai Seksiseuraa vanhempi rouva raskaaksi seksivideoita hd suomipornoa äiti jota haluaisin imeä voiko koira nai heidiä tytön kanssa.

Kun tulee shemalen naimaksi, se on uudenlainen kinky kokemus noille pikkupilluille jotka ovat munannälkäisiä, mutta eivät pane pahakseen päästä leikkimään tissiparilla samaan aikaan.

Suomeen pornotähdet seksimummot net seksisuomi net kokemuksia. Vaimoa pannaan kunnolla kyrpää live yhdyntä linja-autossa vierasta seuraa liperi panoseuraa hämeenkyrö kaiki seksivilmit mummot. Ilmainen pörno kuuma brunette nudistirannalla seksijuhlat suomessa ulkona kuvattu orgasmi. Esimerkiksi Mariana Cordoba on kuuluisin shemale-näyttelijä pornossa. Isot mummot suomi tyttö saa isoa kyrpää pilluun kyrpä sex runkki.

Seksiä siskon karvaton pillu herkku tarinat isä poika seksitarina laitos.

.

SUOMI HOMOSEKSUAALISEEN ÄITIÄ PERSEESEEN

Naisseuraa äiti antoi kalua homoseksuaaliseen