Koukussa homoseksuaaliseen pornoon seksittreffit

Hmmmm musta myös kuulostaa vähän epäsopivalta alkaa "moittimaan" heti aktin jälkeen koska happy ending on aina positiivinen asia, eikä kiittämisessä aina ole kyse palvelun tarjoamisesta. Voisko tässäkin olla vähän kyse myös kulttuurieroista?

Suomen kielessä ei välttämättä kiitellä yhtä paljon, ja sillä voi siten olla myös syvällisempi merkitys - kahdenkeskisestikin myös rakastavaisten välillä. Kiittäisin itsekin vaikka usein ehkä kommentoin enemmän kuinka hyvältä tuntui sejase ja kuinka ihanalta tuntuu juuri nyt: Mutta kyllä tossa joku kulttuuriaspekti voi tosiaan olla. Siis ei aina negatiivisiakaan! Onhan se vähän hassua, jos on joku elämänalue, jossa ei saa kiittää.

Itse saatan kiittää aina välillä seksin jälkeen, jos olen kokenut jotain tajunnanräjäyttävää tai olen herkistyneeen tyytyväisessä mielentilassa. En ole koskaan analysoinut asiaa sen enempää.

Jos kiitän seksin yhteydessä, se tulee niin vilpittömästi ja luonnostaan, että siinä ei silloin ole mitään väärää tai sopimatonta: Eikö hyvä tapa olisi vaan kehua toista? Että "vau miten hienoa että tiskasit" ja "vau miten hyvä oot sängyssä" ja tois niin ilmi miten hyvillään on toisen toiminnasta: Mä en jotenkin osaa kehua toista tolleen ilman, että onnistun saamaan sen kuulostamaan jotenkin alentavalta ja siksi epäuskottavalta: Mun mielestä tuossa oli kyse lähinnä tavasta ilmaista tunteita.

Kun on tosi hyvä fiilis, tekee mieli kiittää. Ei siksi, että tuntisi olevansa kiitoksen velkaa, vaan siksi, että on kiitollinen ja onnekas olo. Ja toiselle voi tulla siitä, virheellisesti tässä tapauksessa, tuollainen olo ikäänkuin kiittäisit palveluksesta. Ehkä Mosse ihana lempinimi! Anyway, kiitos tästä blogista! Mä oon aivan koukussa! Löysin tämän joku aika sitten ja ahmin ensin nuo alun tekstit ja nyt seuraan silmä kovana uusia päivityksiä.

Oon kirjoitellut itse seksikokemuksista ja ajatuksista, lähinnä itselleni, mutta muutaman tekstin olen juuri julkaissut. Monet sun päivityksistä on ollut sellaisia, että melkein piti tarkistaa, että oliko se sun kirjoittama vai mun.. Ja jos joku epäilee, että nämä sun jutut ei oo aitoja, koska ne on niin uskomattomia, niin sanonpa, että hahaa!

Totuus on usein tarua ihmeellisempää. Sen verran olen itsekin tahkoa kiertänyt, että voin täysin samastua moniin sun kokemuksiin. Sillä erolla, että itse päädyin aikoinani avioeroon, koska en voinut elää seksittömässä liitossa. Toki muitakin syitä oli eikä elämä ole koskaan niin mustavalkoista. On kuitenkin mahtava lukea näitä tekstejä!! Ehkä se "pelkkä" kiitos oli vähän turhan kliininen siinä tilanteessa.

Toisaalta taas mä olen vähän varovainen tunteenilmaisuissani, en halua antaa sitä kuvaa että olen jotenkin takertumassa, tai että mulla olisi edes ns. Kiitos ihanasta palautteesta, kävin kanssa kurkkimassa sun blogia ja pistin seurantalistalle - kokemukset vaikuttaa nimittäin aika samanlaisilta tosiaan! Itse monta vuotta seksittömässä avioliitossa eläneenä ja sittemmin uuden rakkaan ja loistavan parisuhteen löytäneenä tunnistan hyvin "tarpeen" kiittää.

Toinen antaa jotain sellaista, jota en aiemmassa elämässä ole saanut kokea ja se tuntuu näin parin vuoden yhdessäolon jälkeenkin "harvinaiselta", vaikka seksi onkin tässä suhteessa mahtavaa joka kerta. Arvostus toista ihmistä kohtaan on todella korkealla, kun on ollut epätyydyttävässä suhteessa aiemmin. En kiitä, ei tulisi mieleenkään.

Kehun kylläkin ja kerro miten ihanaa oli jne. Minustakin on omituista kiittää tilanteessa, jossa kaksi tasavertaista ihmistä tekee jotakin yhdessä panostaen molemmat siihen aktiviteettiin. Sama jos lähtisin miehen kanssa lenkille, niin en mä lenkin jälkeen kiittäisi miestä. D Saattaisin sanoa, että olipa mukavaa, jos oli kiva lenkki. Seksin jälkeen kiittäminen saattaa lähteä siitäkin, että mieleen on iskostunut käsitys, että mies antaa naiselle orgasmin.

Olen tästä niin eri mieltä! Kaikki ovat vastuussa omasta orgasmistaan. Tämän tajuaminen teki seksistä paljon rennompaa, spontaanimpaa, kokeilevaa, kivempaa.

Minun ei tarvitse stressata, että apua pakko tulla. Ja mies ei tunne epäonnistuneensa jos en tulekaan. Joo, noin se meilläkin menee ja monesti tosiaan itse tuo vastuu otetaankin, eikä siinä mitään: Olisihan se nyt aika karmeaa, jos joka kerta pitäisi melkein väkisin autella se toinen huipulle ja sitten sille toiselle tulisi siitä paineita, ja sittenhän se ei onnistu mitenkään.

Meillä saattaa muutenkin olla seksiä, joka ei edes pääty orgasmiin, siitä keskeisyydestä ollaan onneksi opittu pois. Miksei voisi kiittää yhteisen lenkinkin jälkeen ihan arkisesti, että kiitos lenkkiseurasta? Ja toinenkin voi siihen vastata, että kiitos itsellesi, onpa ollut mukavaa tehdä tätä yhdessä. Mulla on monesti, lähes päivittäin, tapana ainakin töissä kiittää seuralaista lounasseurasta. Siitä että, molemmat vietiin toisemme hetkeksi muualle työympäristöstä ja juteltiin niitä näitä.

Mun mielestä on eri asia kiittää seurasta kuin kiittää orgasmista. Jos kiittää orgasmista jää sellainen olo että naisen orgasmi on miehen vastuulla ja tulee ehkä turhia paineita miehelle. Mä saatan kiittää, varsinkin sellaisissa tilanteissa jos mulla on vaikka ihan karmea stressi päällä ja sit mies tulee, että tuus nyt tänne, ota breikki, sä saat nyt vain maata silmät kiinni ja mä nuolen sulle ihanan rentouttavan orgasmin: Mä kiitän sitä siitä että se tajusi antaa mulle just sitä mitä sillä hetkellä tarvitsin.

Olen ollut itse samanlaisessa tilanteessa. Sitten olen lähinnä kehunut, kuinka uskomaton mies on. Oon niin uusi näissä blogi-jutuissa, että tulee varmaan muitakin sähläyksiä vielä eteen. Koin edellisen blogialustan hankalaksi, vaikkakin mahdollisti monia juttuja.

Siirsin blogin tänne, koska täällä oon lukenu blogeja eniten ja tämä tuntuu tutuimmalta. Siispä samat jorinat löytyy nyt täältä:. Ja sorry kuokkiminen sun kommenttikentässä! Kiitoksen sijaan olen opettellut sanomaan: Lisäksi huokailen, paijaan ja osoitan läsnäolollani, että olen onnellinen ja tyydytetty.

Joskus toimii vain hiljaisuus ja iho ihoa vasten oleminen. Vaipuminen hiljaiseen nirvanaan ja kuunnella siten tyyntyvää sydämen sykettä. Mutta ymmärrän tunteen kiitollisuudesta siitä, että toinen tuottaa mielihyvää. Miksi kiitos sitten tässä asiayhteydessä on huono. Ehkä siksi, että tulee tunne siitä, ettei olisi toisen kanssa tasavertainen vaan tuntisi olevan alempana kuin toinen ja pitäisi kiittää, jotta teksi selväksi, että tajuan pienuuteni.

Ehkä kiitoksen antaja olisi ikään kuin alisteinen ja toinen suuressa hienoudessaan antaisi armollisesti sinulle mielihyvää. Omaan korvaani kuulostaa todella oudolta tämä asenne, että kiitoksen sanominen asettaisi kiittäjän jotenkin alempaan asemaan. Ihme valtapeliä, tai sellainen siitä tulee mieleen.

Koskeeko tämä vain suhteessa sanottuja kiitoksia, vai onko teillä vaikeuksia kiittää myös työkavereita, ystäviä, vieraita yms.?

Olen itse kasvanut jopa stereotyyppisen ylikohteliaassa kultuurissa jossa pyydetään anteeksi ja kiitetään melkein kaikesta, ihan automaattisesti.

Kiitin juuri aamulla miestäni myös kivasta viikonlopusta, vaikka täysin tasavertaisina sitä yhdessä vietettiin. Voitte siis varmaan kuvitella, etä hyvän seksin jälkeen kiitosvirtani on vuolas. Kiitos on yksi maailman kauneimmista sanoista.

En elä yhtäkään päivää sanomatta jollekin kiitos saati sitten tuntematta kiitollisuutta. Katselin pitkin hampain, miten minun puoliksi syömättä jäänyt ruokani maksettiin seuraavan viikon ruokabudjetin kustannuksella. Rakastuin ihmisvilinään, mausteiden tuoksuun ja aggressiiviselta kuulostavaan kieleen, jota pölötettiin jatkuvasti ympärilläni äänijänteitä säästelemättä, ja josta en ensin tajunnut mitään mutta jotenkin maagisesti viikkojen kuluessa aloin ymmärtämään yksittäisiä sanoja, jopa keskustelunpätkiä.

Kävin toiseksi viimeisellä viikolla apteekissa ja tajusin vasta poistuessani, että olin asioinut arabiaksi asiaa kummemmin ajattelematta. Pujottelin sujuvasti autojen välissä, lopetin nohevasti turvavyön käyttämisen ja istuin täysin luontevasti reisi reidessä kiinni kahden ison arabimiehen välissä taksissa matkalla määränpäähän, jota en itse tiennyt, ja joka oli kirjoitettu pienelle paperilapulle arabiaksi. Hyväksyin turvaistuimien puutteen ja sen, että on ihan ookoo pitää vauvaa sylissä etupenkillä ilman liikennesääntöjä vellovan automassan keskellä.

Istuin tyyliin vasemman käteni päällä aterioidessani Ramadan-illallisilla kodissa, jonka omistajia en edes tuntenut — minut vain pyydettiin mukaan. Ihastuin ylimakeaan mantelimaitoon ja rasvaisiin, ällösokerisiin leivonnaisiin. Moikkailin ihmisiä kadulla kulkiessani lapsilauman seuratessa helmoissani. Rakastuin paikalliseen Tyyppiin , ja se, mitä välillämme tapahtui, oli liian kaunista ollakseen haram.

Nyt olen taas kotona. Istun työpisteelläni ja mietin, että mikään ei tunnu enää miltään. On niin , niin surullista että Lähi-Idän tilanne on se mitä on, siellä on kuitenkin niin omanlaisensa hieno kulttuuri ja historia. Ennen talibaneja naisetkin kuitenkin sai käydä vielä yliopistossa minihameissa. Siellä on ollut niin kaunista, ja olisi mielettömän ihanaa jos sinne vois vaan lähteä muina hippeinä reppureissaamaan niinkuin nyt voi lähteä vaikka Intiaan.

Mutta kyllä sinne itseasiassa tiettyihin maihin  ainakin pariin maahan käsittääkseni aika hyvin voikin Ja tuo Suomeen palaamiseen liittyvä turta tunne on minullekin hyvin tuttu. Mikä järjestö lähettää tavallisia kuukauden keikkavapareita maahan, jossa on koko ajan jotain iskuja?

Maata et ilmeisesti mainitse, joten siksi tämä postaus kuulostaa jotenkin oudolta. En toki ole kovinkaan paljon perehtynyt kaikkien Lähi-Idän maiden nykytilanteeseen eikä esim.

Turkkikaan ole viime aikoina ollut kovin vakaa maa. Ei mua sinne mikään järjestö lähettänyt, ihan itse itseni sinne lähetin pientä paikallista organisaatiota avustamaan. Luulisin, että pienellä googlaamisella saattaa löytyä montakin konfliktialuetta, joilla tarvitaan vapaaehtoistyöntekijöitä.

Voin hyvin kuvitella, että Suomen olot ei tunnukaan enää niin merkityksellisiltä tuollaisen jälkeen! Älä loukkaannu, mutta onko länsimainen itsekeskeinen elämäntyyli ja oman navan tai navanalustan ympärille kietoutuva elämä koskaan niin merkityksellistä että sitä jaksaisi mielekkäästi vuodesta toiseen? Toisaalta, ilman tuota vuosikymmenet vellonutta konfliktiä myös Lähi-idässä ihmiset varmasti keskittyisi oman navan ympärysjuttuihin, jos elintasokin olisi turvattu.

Tätä oon miettiny koko elämäni, ja vaikka saan onnekseni tehdä melkein maailmanpelastustyötä kohtalaisella palkalla, niin kuitenkin elämäni on sellaista pumpuliin käärittyä ja vähämerkityksistä Siksi juuri tänään päätin, että otan vielä selvää onko näin vanhoille käyttöä kehitysyhteistyöprojekteissa, nuoruuden haaveet käytäntöön!

Mielenkiinnolla seuraan miten elämäsi jatkuu tämän kokemuksen jälkeen, muuttuuko jokin ja löydätkö uudelleen fokuksen. Ja ihanaa että sait läheisiä ystäviä ja rakkaita! Kaikki lähtevät hakemaan jonkinlaisia kokemuksia tuollaisilta matkoilta ja kuinkas ollakaan, palattuaan sitä on ihan turtana kaikesta, koska oma kokemus siitä kaikesta oli ihan erilaista kuin odotti.

Usein sitä ihmiset toivovat samaa kuin sinä mennessään ja huomaavatkin matkallaan, että reagoivatkin kaikkeen ihan erilailla kuin odottivat.

Se kaikki ei olekaan koko ajan "ihan kauheeta" vaan siihen tottuu. Siitä tulee miltei arkipäivää. Asiat, jotka olisivat omassa normaalissa elämässä ihan järkyttäviä, ovatkin siellä matkalla ihan normaaleja asioita. Niihin tottuu, ne vain ovat. Ihminen on sopeutuva eläin. Sopeutuvampi kuin sitä luulisi. Sitä luulee tietävänsä omat voimavaransa, sietokyvynsä ja kaiken, mutta todellisuudessa sitä kestää ja jaksaa paljon enemmän kuin sitä luulisi, kun sitä vain joutuu kestämään.

..

Vanhempia miehet treffi iskuri homo

Live sex webcam sex shop gay espoo

Mä olen näissä asioissa paljon eettisempi kuin miltä se ehkä ulospäin näyttää. Minkä nimistä joogalajia harrastat? Tajuisin tuolloin myöskin, että en yksinkertaisesti vaan halua harrastaa seksiä Amirin kanssa. Toivottavasti tilanne kuitenkin selkiää, ja mielelläni olisin väärässä tässä, eli pojan tunteet eivät ole niin vahvat kuin miltä kuulostaa! Pitäisikö minun ottaa tämä kaikki pois häneltä heti, vai odottaa kunnes hän tapaa sen potentiaalisen tyttöystävänsä, jolloin mikälie ihastus minua kohtaan kuitenkin hiipuu? Turvapaikanhakija, koukussa homoseksuaaliseen pornoon seksittreffit, joka oli ensin käymässä Helsingissä ja jonka isä löytyi pian sen jälkeen kuolleena, on valitettavasti aivan liian helppo tunnistaa tästä. Älkää tulko edes mailin kautta osaksi toistenne arkea.

Tai siis — tiedän kyllä, mitä he yrittävät, mutta en ole varma, saavuttavatko he haluamansa. Keskustelu käy kiivaana puoleen ja toiseen, ja mielipiteet jakautuvat, kuten ylläolevan linkin kommenttiosuudestakin voi todeta. Mutta yritän päästä ärsyyntymisestäni eroon, tai ainakin lykätä sen taka-alalle; ja keskittyä sen sijaan ymmärtämään molempien ryhmien vaikuttimia. Yritän ajatella järjellä sen sijaan, että antaisin tunnepuolen reaktion ottaa ylivallan. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Soldiers of Odin houkuttaisi joukkoihinsa äärioikeistoon päin kääntyneitä jäseniä; ihan samalla tavalla kuin siitä, että Loldiers of Odin saattaa houkutella ns.

Mutta jos jätetään molempien ryhmien varmasti aatteellinen konsensus taka-alalle, niin kumpikin ryhmä varmaankin - teoreettisesti ajateltuna - yrittää tehdä hyvää. Kumpikin varmasti omasta mielestään ainakin tarkoittaa hyvää.

Samalla tavalla se ihminen, joka epäilee Puusepän epärehellisyyttä, varmasti tarkoittaa hyvää; hän tarkastelee tilannetta oman kokemuspohjansa, omien moraaliarvojensa varjosta.

Ja kun on erittäin varma siitä, että ne omat kokemukset ja se oma moraali on se ainoa absoluuttisen oikea, on myös erittäin helppoa tuomita kaikki toisinajattelijat. Ja tästähän fundamentalismissa on kysymys — perustuivat opit sitten Raamattuun, Koraaniin tai Mein Kampfiin. Kyllä, karrikoin ehkä kovastikin kun vertaan uskontoa ja aatetta kyseenalaista tai ei keskenään, mutta mielestäni molempien taustalla on yksinkertaisesti perustavanlaatuinen halu uskoa siihen, että vain ja ainoastaan se oma ajatusmaailma ja toimintatapa on se ainoa oikea.

On erittäin hankalaa olla — tai edes yrittää olla — tuomitsematta ketään. On erittäin vaikeaa olla tuomitsematta toista ihmistä sen perusteella, mitä hän on menneisyydessään tehnyt tai ollut, tai mitä hän tekee ja on nyt. Minä olen entinen pettäjä ja nykyinen avoimessa liitossa elävä, entinen onneton ja nykyään onnellinen vaimo. Naapurin mies, joka kuuli suhteemme nykystatuksesta pojaltaan, sanoi meille avoimesti viimeksi tavatessamme, että toivoisi, ettei tietäisi suhdestatuksestamme.

Että se ällöttää häntä; ettei hän voi kertakaikkiaan ymmärtää, miksi kukaan valitsisi moisen suhdemuodon. Samaan aikaan hänen oma vaimonsa kärsii seksittömässä avioliitossa ja harkitsee pettämistä, jopa eroakin; sillä avointa suhdetta hän ei edes uskalla ottaa puheeksi. Naapurin mies tuomitsee ehdottomasti meidän suhdemallimme; minulle ja Puusepälle täysin ventovieras ihminen epäilee Puuseppää epärehelliseksi vain, koska hän hakee fyysistä rakkautta naimisissa olevalta naiselta.

Jos suvakki ei suvaitse suvaitsemattomia, kuinka suvakki hän oikeastaan onkaan? Ja toisaalta tietysti ehkä vähän itsestäänselvästikin — kuinka pitkälle voi, saa, tai pitää suvaita erilaisuutta? Tämän postauksen yhteyteen ei voi muuta kuin linkata tämän Facebookissa kiertävän kämppiksenhakuilmoituksen.

Tiedä sitten ilmoituksen autenttisuudesta kai jokainen vielä muistaa, että kaikki, mikä näkyy Internetissä, ei välttämättä ole totta, hehe , mutta hauska se oli silti.

Mutta kuinka paljon suvaitsemattomuutta täytyy suvaita? Jos suvaitsee suvaitsemattomuuden, eikö silloin oikeastaan hiljaa myönnä olevansa samaa mieltä? Tää on mun mielestä aika kiinnostava konsepti, siksi jätinkin postauksessakin aika paljon avoimeksi. Tässä pudotaan nyt samaan ansaan kuin kaikki suvaitsevaisuutta solvaavat ihmiset internetissä enkä nyt väitä, että CW kuuluisi tähän joukkoon - suvaitsevaisen ei tarvitse sietää suvaitsemattomuutta tai yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta.

Avoimesti rasistisia tai fasistisia kannanottoja tai poliittisia linjauksia ei tarvitse sietää tai "suvaita", sillä ne toimivat suoraan suvaitsevaisuuden ajatusta vastaan - sitä, että ulkonäöstä, kulttuurista, varallisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta kaikilla on yhtäläiset ihmisoikeudet ja myös velvollisuudet kunnioittaa muiden ihmisoikeuksia.

Se tarkoittaa sitä, että kaikille on samat säännöt, ja kaikkia tulee kohdella yksilöinä, ei epämääräisen massan geneerisenä yleistyksenä. Se tarkoittaa sitä, että ihminen saa olla suvaitsematon - kukaan ei häntä kotiin tule käännyttämään - mutta siinä vaiheessa, kun lähdetään kadulle tai netin palstoille vaatimaan muilta samaa asennetta ja säännönmukaista ihmisoikeuksien rikkomista omien ennakkoluulojen mukaan, on turha tulla vaatimaan suvaitsevaisuutta.

Yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden tai sorron hyväksyminen ei kuulu suvaitsevaisuuteen. Ja toisaalta tietysti ehkä vähän itsestäänselvästikin —  kuinka pitkälle voi, saa, tai pitää suvaita erilaisuutta? Käytännön tasolla niin pitkälle kuin laki sallii. Sananvapauteen kuuluu oikeus esittää loukkaavia mielipiteitä. Näiden mielipiteiden esittämiselle on rajansa, mutta mielipiteitään ei tarvitse säädellä sen mukaan, aiheutuuko niistä jollekin harmia.

Yleisemmällä tasolla ajattelen, että suvaitsevaisuus, joka suvaitsee vain suvaitsevaisuuden, ei ole suvaitsevaisuutta vaan aate. Todellinen suvaitsevaisuus on omien rajojen myöntämistä, moninaisuuden ja erilaisuuden sietämistä ja oman maailmankuvansa asettamista alttiiksi muutokselle ja tuhoutumiselle. Mitä suvaitsevampi ihminen on, sitä enemmän hän pyrkii näkemään asian monista eri näkökulmista ja motiiveista ja sitä vähemmän hän sitoutuu vakiintuneisiin merkityksiin tai viiteryhmäänsä.

Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisellä saisi olla omia näkemyksiä ja arvoja. Sen sijaan se tarkoittaa, että ihminen ei saa kuvitella omien näkemystensä edustavan totuutta.

Oma totuus on oma totuus, ei maailman mitta. Haluan vielä tarkentaa, että sananvapauteen kuuluu myös vastuu. Jos on sitä mieltä, että "mielipiteitään ei tarvitse säädellä sen mukaan, aiheutuuko niistä jollekin harmia" täytyy myös olla valmis vastaanottamaan mielipiteistä seuraavat reaktiot.

Sananvapaus on sitä, että sanomisille ei ole ennakkosensuuria. Se ei ole sananvapauden rajoittamista, että ääneen tai kirjallisesti ilmaistuja sanoja kritisoidaan. Suvaitseminen on yksinkertaistettuna sitä, että erilaisuutta siedetään. Että jos naapuriin muuttaa joku jamppa, joka vetää röökiä parvekkeella koko päivän ja juo kaljaa, niin sitä siedetään.

Että jos siihen muuttaa muslimiperhe, joka kokkaa jotain kummallista ruokaa ja hajut leviävät rappukäytävään, sitä siedetään. Että jos siihen muuttaa hienostoperhe, jonka lapset soittavat pianoa joka ikinen iltapäivä ja äiti kertoo mielipiteitään työttömistä kaikille vastaantulijoille, sitä siedetään. Kaikkea ei tarvitse suvaita. Jos joku menee liian pitkälle, sitä ei tarvitse suvaita. Vaikeus on kai sen määrittelemistä, mikä on liian pitkälle menemistä.

Toisen elämän häiritseminen ja rajoittaminen liiallisella tavalla, minun mielestäni. Nämä kaikki mainitsemani esimerkit ovat sellaisia, että ne ovat just vähän vaikeita ja tapauskohtaisia: Tämä on arjen suvaitsevuutta.

Arjen suvaitsevuutta voi olla myös se, että suhtautuu vaikkapa jostain toisesta maasta tulevaan ihmiseen uteliaisuudella, kiinnostuksella ja kunnioituksella, kuuntelee mitä hänellä on kerrottavanaan, ennen kuin ryntää tuomitsemaan. Muslimien kanssa ongelma on oikeastaan se, että niin monella on ennakkokäsityksiä, ja heidän on vaikea nähdä niiden läpi. Islamia jokainen tulkitsee tavallaan, ihan niin kuin kristinuskoakin. Ei kannata tehdä oletuksia esimerkiksi ihmisten ajatuksista naisten oikeuksista, ennen kuin on kuullut ihan heidän omasta suustaan mitä he ajattelevat.

Monet tyhmät ajatukset eivät myöskään välttämättä liity uskontoon, vaan ovat ihan vain vähän moukkamaisen ihmisen mielipiteitä, joita hän itse perustelee uskonnolla. Ja sit lisään muuten vielä sen, että pitää myös osata erottaa mielipiteet ja ihan oikeat totuudet. Nykyään huudellaan mitä tahansa sillä verukkeella, että no se on mun mielipide. Tämä valkeni ihan kunnolla mullekin vasta hiljattain, kun luin siitä, mitä eroa on teorialla arkikielessä ja teorialla tieteessä.

Jos arkikielessä teoria on olettamusta ja arvailua, niin tieteessä asia on oikeastaan ihan päinvastoin: Maahanmuuttajakeskustelussa taas on sit just se ongelma, että vastakkain keskustelemassa ovat usein esim.

Tässä ei ole kyse siitä, että molemmilla olisi oma totuus ja ne olisivat jotenkin samanarvoisia tietoja, ja silti media hirveän usein rakentaa keskustelutilanteesta sellaisen. Puusepän epärehellisyyshän on aivan päivänselvä fakta. Vai kertooko vaimolleen kotoa lähtiessään, että lähtee kanssasi panemaan päiväkausiksi?

Valitettavasti ihmiset, jotka toimivat yhdessä asiassa epärehellisesti, tekevät sitä useinkin myös toisessa ja kolmannessa ja neljännessä. Sulla on nykyisin avoin suhde. Oletko kskaan tullut ajatelleeksi, miltä tuntuu näisen sun miesten puolisoista, joilla ei sellaista ole, kun saavt tietää tai aavistavat? Mikään omaan napaan tuijottaminen ja itsekkäät halut ei oieuta loukkaamaan ketään tuolla tavoin.

Vapaita miehiä löytyy maailmasta varmasti, jotka mielellään päivääsi piristävät sillon tällöin, ilman sen kummempaa sitoutumista. Kyse taitaakin olla sun egon pönkittämisestä, jatkuvasti jokaisen kohdalla huokailet, kuinka sinuun rakastutaan jo ennen kohtaamista, kuinka ihmeellinen ja ihana olet, ja miten kammottava akka siellä kotona onkaan. Joopajoo, loppupeleissähän aina jokainen suhteesi on valinnut sen vaimon tai tyttöystävän.

Mä suvaitsen lähes kaikkea muuta paitsi epärehellisyyttä ja tietoista toisten vahingoittamista, joihin luen kumpaankin syyllistyt raskassarjalaisena. Onnekis tää sun blogi on tosin varsin huonoa fiktiota, aina kun jäät kiinni seuraa selitys toisensa perään. Siksipä en kerrokaan, miten ilmiselvästi koko Puuseppästoori meni metsään, fiksummat huomaa.

Muistuttaisin kuitenkin, että Puusepällä ei ole vaimoa - hän kun on vuotias sinkku. Nyt et ole Hannalle suvaitsevainen, hän ei mennyt metsään, varatut miehet on kelvannut sulle mielihyvin, ilman omantunnon tuskia. Tässä tapauksessa puhuttiin kyllä nimenomaan Puusepästä, joten katsoin parhaaksi korjata harhakäsityksen. Hyväksyntä ja suvaitsevaisuus ovat kuitenkin eri asioita. Länsimainen yhteiskunta itsessään suvaitsee hyvin paljon sellaista toimintaa, joka monella on kuitenkin omien arvojen vastaista.

Miksi toisten ihmisten mielipiteiden esitys koetaan niin vaaralliseksi? Toki henkilöön kohdistuvia loukkauksia ei tarvitse sietää tai muita asiattomuuksia, mutta mikä niissä toisten ihmisten eriävässä mielipiteissä on niin tärkeää, että niitä ei voi ohittaa sinä mitä ne ovat, toisten mielipiteitä?

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Mutta silti koet naapurisi arvostelun ja kommenttiosaston jankkaajat huomionarvoisiksi? Näin lukijan näkökulmasta katsoen vaikuttaa välillä siltä, että haet ihmisten hyväksyntää teoillesi. Se on hyvin ymmärrettävää, mutta saa ainakin minut mietteliääksi siitä, että hyväksytkö itse syvällä sisimmässäsi tekosi ehdoitta?

Mainitsin siitä naapurin miehestä lähinnä sen paradoksin takia, että hänen suvaitsemattomuutensa ajaa hänen tietämättään hänen omaa liittoaan kohti kriisiä. Komenttiosion "jankkaajille" vastaan, koska se on mielestäni kohteliasta - niin kauan kun pysyvät asialinjalla. Eriäviä mielipiteitä saa esittää, ja joskus niistä kehittyy jopa hyvää keskustelua.

Eiköhän heidän mahdollisen kriisinsä takana ole ihan kaksi ihmistä. Minun ajattelutapaani ei kuulu yhden ihmisen syyllistäminen avioliiton ongelmista, koska kaksin siinä ollaan väistämättä. No, mitäpä tuo muille kenellekään sinänsä kuuluu. Itse ajattelen, että tuomitsemisessa ei sinällään ole mitään pahaa: Lisäksi ajatukset voi joskus pitää ominaan, jos ei kykene niitä sanomaan loukkaamatta toista ihmistä. Minä ainakin tiedän olevani sellainen, että saatan tuomita ihmisiä ihan ihmeellisistä syistä, mutta en minä sitä möläyttele.

Toisaalta olen usein valmis myös toteamaan, että olin liian hätäinen. Esimerkiksi ensimäisen kerran kuin luin blogiasi myönnän olleeni tuomitseva. Mitä enemmän kuitenkin asiaa itse pohdin ja ajattelin, aloin ymmärtämään ja lopulta tajusin mielipiteeni muuttuneen melkoisesti.

Nykyään luen näitä juttuja ja olen poiminut paljon rohkeutta täältä. Hei, olen "suvakki", ja suvaitsen kaikkia ihmisiä, mutten mielipiteitä, joiden mukaan muita ihmisiä kohtaan pitää tai saa käyttäytyä väkivaltaisesti.

Olen siis ihmisoikeuksien puolesta. Tämän ei pitäisi olla mikään ääripää, vaan kaikkien lähtökohta. Ollaan nyt jouduttu todella outoon tilanteeseen, jossa soldiersit ja loldiersit pidetään jotenkin samanvertaisina vastakkaisina "ääripäinä". Ja natsit ylen aamu teeveessä kertomassa näkemyksistään, sekä levittämässä valheita ilman ensimmäistäkään kriittistä kysymystä toimittajilta. Milloin on pedofiilien vuoro tulla neutraalisti kertomaan näkemyksistään? On heilläkin eroopan joissakin maissa omat järjestönsä.

Viisasta pohdintaa, pidin tästä kirjoituksesta kovasti! Minäkään en halua ottaa puolia ja pyrin kuitenkin ymmärtämään miksi ihmiset toimivat tietyllä tavalla. Niin loldiersit kuin soldiersitkin. He puolustavat sitä, minkä kokevat tärkeäksi, mutta tuo on myös ikävää kahtiajakoa ja provosointia En usko, että soldiers of odinin jäsen pellepartion häiriköinnistä alkaa kovin todennäköisesti kyseenalaistaa omia arvojaan Maailma näyttäytyy erilaisena eri ihmisille.

Koko ajatus siitä että harrastaisit seksiä jonkun muun kanssa, vaikka se sitten olisikin miehesi, ei tunnu minusta ollenkaan hyvältä…mutta fakta on se, että olen sinun suhteesi kolmas osapuoli. Kunhan olet rehellinen ja kerrot jos niin käy ettei minun tarvitse arvailla. Meilasin hieman hämmentyneenä takaisin:. Vastauksen ei olisi siis pitänyt yllättää, mutta olinpa silti aika kiitollinen että istuin lukiessani tämän:. Kun aloitimme suhteemme, en olisi koskaan voinut kuvitellakaan että se kestäisi näinkin pitkään, olisi näin intensiivistä.

En ole rakastunut sinuun, mutta minulla on erittäin vahvoja tunteita sinua kohtaan; haluan olla rehellinen, haluan että tiedät. Ja siksi pelkkä idea siitä, että rakastelet toisen kanssa, satuttaa.

En itse voisi kuvitellakaan makaavani jonkun toisen kanssa niin kauan kuin me olemme yhdessä. Ehkä se johtuu myös siitä, että sinä olet ensimmäinen henkilö, jonka kanssa olen harrastanut seksiä näin pitkän aikaa — ja määrällisesti eniten.

En jotenkin edes ajatellut että tähän meidän maailmaamme mahtuu muitakin, ja että niitten muitten kanssa rakastellaankin Seksi ei kaikilla tarvitse rakkautta Mutta 5 kuukautta on pitkä aika. Ehkä asia olisi eri jos kävisitte aina hotellissa vain kuksaisemassa. Mutta näette toistenne kotona, keskustelette seksin lisäksi. En ole niinkään huolissani omista tunteistani, mutta olenko nyt ihan paranoidi vai pitäisikö hälytyskellojen alkaa edes vienosti soida mitä tulee Nörttipojan tunnesitoutumiseen?

Vielä hän ei ainakaan myönnä olevansa rakastunut Mutta miten on homman laita seuraavan 5 kuukauden kuluttua? No sitten sä olet voitavasi tehnyt. Jos aikuisen miehen sydän tulevaisuudessa särkyy, hän on kuitenkin tiennyt millaiseen leikkiin on lähtenyt. Juu, teen Pontius Pilatukset ja pesen käteni - onhan hänellä kuitenkin oma tahto ja tosiaan, aikuinenhan hänkin jo on , ollut jo pitkän aikaa: Toisten tilanteisiin on paha mennä neuvomaan, mutta nyt kyllä antaisin neuvon.

Älkää tulko edes mailin kautta osaksi toistenne arkea. Nuoret ihmiset todella ovat herkempiä, etenkin jos olet hänen ensimmäinen pitkäaikainen seksikumppaninsa. Se luo väistämättä tunnesiteen, joka ei välttämättä ole paha asia - mutta voi yksipuolisena aiheuttaa vielä lisää tuskaa pojalle, jolla on jo muutenkin ollut ihan tarpeeksi vaikeuksia elämässään.

Älä rohkaise häntä, vaikka se tuntuisi kuinka imartelevalta, ja hän olisi tärkeä sinullekin. Silloin kun olette yhdessä, voitte olla hetken vain toistenne omat: Anna pojan olla vapaa. Nämä ovat siis samantyyppisiä neuvoja, jotka annoin itselleni silloin, kun epäilin olevani ihastumassa miespuoliseen sinkku-ystävääni ja se meni ohi. Ehkä ne sopivat myö sinun tilanteeseesi?

Tuo on itseasiassa ihan älyttömän hyvä neuvo. Huomasin että heti lukiessani aloin mielessäni argumentoida tyyliin "mutta onhan hänkin aikuinen", "onhan hänelläkin oma tahto" ym. Kai sekin kertoo jotain. No sähän voit sitten vaikka keskittyä kuvailemaan tarkemmin tapaamisten eroottisia yksityiskohtia! Oijoijoi, kyllä tuo aika lähelle sillä janalla sitä R-sanan ääripäätä menee näin ulkopuolisen silmin Niin lähelle kuin voi ilman, että sanoo sen R-asian ääneen. Mutta oma ensireaktioni ei loppuunajateltu kuitenkaan oli: Rakkaushan on ihana asia, ja tavallaan rakkauttahan sitä tunnetaan läheisiä ystäviäkin kohtaan - ja te kuitenkin selvästi sekä olette ystäviä että harrastatte seksiä.

Totta kai siinä vahvoja tunnesiteitä syntyy. Mutta olennaista on se, että nörttipojalla näyttäisi kuitenkin olevan hänen aiemmassa bloggauksissa antamiesi vastausten perusteella hyvinkin realiteetit hallussa. Ei vaikuta mitenkään tyhmältä tämä tyyppi. Jos hän tietää ja muistaa realiteetit, mitä se haittaa , jos tunneside onkin noin voimakas.

Hän kuitenkin pystyi selvästi myös järjellä puntaroimaan suhteen loppumista joskus ja myös sitä, että hänellä on ns. Olisi ihan asia, jos hänellä todellisuudentaju alkaisi jotenkin lipsua: Kiva että toit kolikon kääntöpuolenkin esille: Eihän se rakastuminen todellakaan mikään lihansyöjäbakteeria muistuttava hirvitys ole.

Kaipa sitä voisi ihan mutkattomasti rakastaa, jos tosiaan ymmärtäisi että siitä huolimatta meidän järjestelymme ei tule muuttumaan. Tuli vähän semmoinen olo kommenttiasi lukiessa, että mitä minä tässä oikein stressaan? Eihän hän minua omien sanojensa mukaan romanttisessa mielessä rakastakaan Ja jos nyt lopettaisin viestittelymme tai jopa koko suhteemme, niin eikö hän silloinkin tuntisi itsensä hylätyksi ja torjutuksi?

Tällä hetkellä Nörttipoika on onnellinen ja kohtaa maailman hymyillen ja rintaansa röyhistellen. Itsetuntonsa on huipussaan, hän tuntee itsensä ensimmäistä kertaa haluttavaksi ja seksikkääksi. Pitäisikö minun ottaa tämä kaikki pois häneltä heti, vai odottaa kunnes hän tapaa sen potentiaalisen tyttöystävänsä, jolloin mikälie ihastus minua kohtaan kuitenkin hiipuu? Laitoinpa heti whatsappia kun jäi kaivelemaan. Kysyin yksinkertaisesti, että mikä on tunteittensa laatu, ja tulisiko minun alkaa huolestua siitä, että kiintyminen menee liian pitkälle hänen puoleltaan.

Sanoin vielä, että blogissa tämä herättää keskustelua. Vastaus tuli saman tien:. Väitän kuitenkin että olette unohtaneet jotain; nimittäin että minäkin osaan ajatella, minulla on oma tahto. Kerron kyllä jos tunteeni käyvät ylivoimaisiksi! En blogiasi pitkään ole lukenut joskin kaikki kirjoitukset olen lukenut tietenkin ;D , mutta jotenkin en ole yhtään yllättynyt.

Kuten jo sanoit, naiivia ettet tajunnut että suhde hankaloituu jossain vaiheessa. Varsinkin kun olette noin tiiviisti yhdessä. Juttelette joka päivä, harrastatte seksiä ainakin kaksi kertaa kuukaudessa ym.. Olet myöntänyt, että nörttipoikakin on sinulle tärkeä, mutta tunnustatko ihan täysin edes itsellesi kuinka tärkeä?