Homoseksuaaliseen runkkaus vinkit itsetyydytys

Minua ahdistaa ja joka päivä minulla vaikeaa. Teen kohta jotain peruuttamatonta jos tämä ei lopu: Morjes, olen vuotias pojanalku. Luokittelen itseni heteroksi, mutta jokin tässä mättää.

En ole siis koskaan ihastunut poikaan tai nähnyt seksuaalista vetovoimaa tähän päiväänkään asti mutta silti päässäni pyörii mitä jos minä olen bi tai sun muuta. Kävin juuri rippikoulun olin siellä hetken ihastunut tyttöön noin 3 päivää olin kovasti mustasukkainen sun muuta esim. Olen luonteeltani melko ujo ja huono ilmaisemaan tunteitaan.

Aistin että tyttöä ei kiinnostanut minä yhtään. Mutta yritän järkeillä, että se olisin vaan pakkoajatus ja niin uskonkin.

Koska seksuaalista kiinnostusta poikiin ei ole herännyt. Olen testannut itseäni välillä entä jos kiihotun pojista mutta siitäkään ei mitään tullut kun se ahdisti nii paljon tuntui ällöttävältä ja vastenmieliseltä. Ja minulla on ollut kymmeniä tyttöihastuksia pienestä pitäen ja suhteessa olen ollut vain kerran, joka päättyi ikävästi mutta ei kestänyt pitkään. Fantasioin tähänkin päivään asti vain naisista. Onko tämä pakkoajatus vai mistä tämä voisi johtua?

Olen kuvitellut aina olevani naisen kanssa. Olen vuotias nuori nainen ja minulla iski yhtäkkiä kauhea ahdistus siitä, että olenko mahdollisesti lesbo. Olen viimeisen vuoden aikana etsinyt melko aktiivisesti kumppania ja käynyt useilla treffeillä miesten kanssa ja joitakin tapaillut hieman pidempäänkin.

Ongelmani on ollut se, että en ole tunnetasolla ollut yhtään innoissani kenestäkään tapailemastani miehestä, minulla on vain ollut pakonomainen tarve löytää kumppani.

Minun on ollut todella vaikea tuntea ihastumisen tunteita. Joidenkin tapailemieni miesten kanssa juttu olisi hyvinkin voinut johtaa seksiin, mutten vain kokenut haluavani sitä. Ajatus siitä, että olenko lesbo, lähti liikkeelle kun tajusin, että pidän paljon enemmän esimerkiksi vähäpukeisten naisten kuvien katselusta kuin miesten. Kulkiessani kaupungilla, kiinnitän naisiin paljon enemmän huomioita kuin miehiin. En oikeastaan saa juuri minkäänlaista mielihyvää miesten katselusta, ja pidän todella harvoja miehiä puoleensavetävinä.

En tosin ole koskaan kokenut olleeni ihastunut naiseen, mutta jos koen kiihottunvani enemmän naisista kuin miehistä, niin onko se merkki lesboudesta? Voiko ongelmani kiinnostua miehistä johtua siitä että olenkin lesbo?

Tämä on todella ahdistava ajatus, sillä en todellakaan haluaisi olla lesbo, vaan ns. Olen kokenut jo pari viikkoa ihastusta tyttöön, mutta myös samanaikaisesti poikaa. Haluaisin tietää, olenko lesbo vai hetero kun olen ihastunut molempii.

Koen suurempaa ihastumista siihen tyttöön, enkä ole uskaltanut kertoa siitä kellekkään, koska minua pelottaa. Hän on eka naispuolinenhenkilö, johon olen koskaan ihastunut ja siksi se vähän pelottaakin! Moi, olen vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä. Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet.

Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana. Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena. Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta. En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään.

En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle. Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja , ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta. En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh".

Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma. Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin.

En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut. Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät.

Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa. Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti.

Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan.

Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain. Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan.

Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla.

Morjes täällä kirjoittelee 14v Poika. Olen aina kokenut itseni heteroksi ja pitäny tytöistä tosi paljon. Nyt viikko sitten ihan tyhjästä mulle on tullu ajatus että olisin bi. En tiedä mikä mua vaivaa. Mua ällöttää ajatuski olla pojan kanssa muuta kuin vain kaveri. Joten onko tämä vain joku vaihe ja tyhmä ajatus millä vaivaan itseäni? Sillä tämä ahdistaa minua tosi paljon ja en kokisi itseäni onnelliseksi olla bi seksuaali.

Moi olen 14v poika. Voiko tää olla vaa joku vaihe? Sillä en edes koe onnelliseksi itseäni pojan kanssa. Olen vuotias lapsonen ja panseksuaali. En ole vielä ulkona kaapista, mutta olen pudotellut pieniä vihjeitä, ja tiedän että ainakin parhaat ystäväni ottamaan sen hyvin. Perheestä en tiedä alkuunkaan, miten he sen ottavat, mutta sittenhän se nähdään, kun joskus loikkaan ulos kaapistani. Kysymykseni ei kuitenkaan liity tähän. Lapsena olen pukeutunut tyttöjen vaateisiin.

Olen leikkinyt tyttöjen kanssa ja tyttöjen leluilla. Jossain seiskaluokan alussa tajusin, että olen jotenkin erilainen, mutten tiennyt mitään termiä ja asia ahdisti.

Olin silloin koulukiusattu, joten oli muutakin ajateltavaa ja pelotti muutenkin koko ajan. Nykyään 2 vuotta myöhemmin, asia on kunnossa, vaihdoin luokkaa: D Päätin haudata asian ja olla miettimättä sitä. En halua näyttää naiselta.

Olen kahdeksannesta luokasta asti miettinyt hiusten leikkuuta "poikatukaksi". Nyt, yhdeksännellä luokalla huomasin usein ajattelevani, että mitä jos en olekaan tyttö. Kaivoin sen seiskaluokan oudon tuntemuksen esiin. Ajatus oli jotenkin outo ja vieras, siksi päätin googlata asioita. Netistähän löytyikin oikein osuva nimitys. Luin lisää ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tunnistin itseäni. Etsin samankaltaisia ihmisiä ja luin kokemuksia. Tunnen todella olevani tällainen.

Mitä jos tulen ulos kaapista ja perhe hylkää minut? Siskoni, joka on oikeastaan tärkein ihminen minulle, on uskoakseni positiivinen panseksuaalisuuteni suhteen. Perheestä en todellakaan osaa sanoa. En ole tullut kaapista panseksuaalina, joten en tiedä, pitäisikö minun kertoa ensin se, ja myöhemmin sukupuoleni vai kerronko molemmat kerralla? Olen lukenut positiivisia kaapista ulos- tarinoita, mutta mitäpä jos oma tarinani jää vaille onnellista loppua? Tykkään kotona pukeutua naisten vaatteisiin ja olen aika sinut asian kanssa.

Mielessä kuitenkin pyörii pelko mitä jos naapurit näkee esim. Järjellä yritän aatella, että kotoa saan pukeutua miten haluan ja mulle on ihan sama vaikka näkee mutta kuitenkin pelottaa. Tilasin netistä ihanan vaaleanpunaisen naisten paidan.

Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni. Ärsyttää edes miettiä tallaista, kotona pitäisi saada tehdä mitä haluaa.

Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Olen pääosin naisiin päin kallellaan oleva panseksuaali nainen. Olen masentunut ja minulla on toiminnallisia addiktioita, mietin toisinaan auttaisiko terapia.

Mutta olen kohdannut sen verran monta kertaa paskaa kohtelua eri terapioissa tai psyk. Milloin syötetään heteronormatiivisuutta, milloin haukutaan pystyyn monisuhde, milloin oletetaan, että olen kristitty. Olen nykyään aika epäluuloinen ammattiauttajia kohtaan. Yksi asia, mistä minun voisi myös olla hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa, on se, että minua on lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti kerran, vieras aikuinen. Sen jälkeen pääsin kuuntelemaan terapeutin luennointia siitä, kuinka tytöt tykkää pojista ja toisinpäin Kilttinä tyttönä en saanut sanottua vastaan, mutta käynti lähinnä lisäsi ahdistusta, vaikka sen oli tarkoitus auttaa.

Olen huomannut, että tapaus vaikuttaa minuun vieläkin, kolmikymppisenä. En oikein vain jaksa uskoa, että löytäisin asiallisen terapeutin, joka ei lähtisi vetelemään tapauksesta yhteyksiä seksuaaliseen identiteettiini. Olen lisäksi kinky, piirteitä oli jo kauan ennen hyväksikäyttöä, ja kinkyily on elämäni ihania puolia. Mutta enpä usko, että terapeutti ymmärtää tämän. Tällä värisuoralla seksuaalivähemmistö, kinky, ei-ehdottoman-monogaaminen, ateisti tuntuu melko toivottomalta etsiä ongelmiinsa apua ilman, että tulisi lytätyksi jollakin osa-alueella.

Voisihan sitä tietysti etukäteen päättää, että rajaa jotain täysin keskustelun ulkopuolelle, mutta onnistuuko terapia tällaisilla reunaehdoilla? Pitkään mietin, että olenko sujut asian kanssa ja luulin olevani, mutta enhän minä ole. Olen tajunnut vasta äskettäin sen, että minä, ennen heterosuhteessa oleva nainen en enää koskaan tahdo elää miehen kanssa.

Asian tajuaminen oli "kova juttu". Kukaan ystävistäni, läheisistäni tai lapsistani ei vielä tiedä mitään asiasta. Jotenkin ajattelin, että juttu on ihan helppo kertoa heille, kelle sen halusin kertoa, mutta ei ole.

Pää lyö ihan tyhjää Olen siis seurustellut jo kauan naiseni kanssa, mutta salassa. Hän on ihana ja ymmärtää että edetään sen mukaan, miten minä haluan, mutta tiedän asian vaivaavan häntä.

Koittakaa saada sininen lanka viestistäni auki. Olen 15v ja tunnen olevani poika, vaikka olen syntynyt tytöksi. Osa kavereistani tietää ja he tukevat minua mutta perheeni ei vielä tiedä. En uskalla puhua aikuisille tästä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Siskoni suuttuu, kun puhun halustani olla poika jonka takia en uskalla täysin tulla ulos kaapista transsukupuolisena. Jo lapsena olen miettinyt haluani olla poika mutta olen työntänyt vain tunteeni syrjään ja yrittänyt olla kuin muut tytöt.

Olen aina halunnut mieluummin pelata ja hengata muiden poikien kanssa mutta minua ei huolita mukaan poikaporukkoihin koska heille olen tyttö. Oma tytönkehoni inhottaa minua ja aina kun minut lasketaan tytöksi se ahdistaa minua.

Vuosia seurustellut miesten kanssa. Mutta ko vuotiaana ensimmäisen kerran ihastunut parhaaseen ystävääni. Olen todella huolissani, sillä vuosien saatossa paine ja tarve biseksuaaliseen parisuhteeseen tuntuu vain kasvaneen päivä päivältä. Olen tällä hetkellä naimisissa neljättä vuotta aviomiehen kanssa. Olemme avoimesti puhuneet tilanteestani ja hän on jopa antanut siunauksensa sille, että jos koen tarvetta ns. En kuitenkaan tunne asiaa oikeaksi miestäni kohtaan.

Olen sen verran vanhan koulukunnan edustaja, että jos alkaisinkin tutkailemaan omaa seksuaalisuuttani, ei olisi oikein pysyä naimisissa nykyisen miehen kanssa. Seuraukset häntä kohtaan voisivat olla järkyttävät enkä haluaisi häntä satuttaa. Siksi en ole mitään asian suhteen tehnyt. Tietenkin asia on vaikea, sillä olen kasvanut kodissa, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin pahana asiana ja olen oppinut siihen, että minunkin on oltava hetero, Viimeisin kahden vuoden ajan asia on vaivannut minua viikoittain.

Avioliitossani on muitakin ongelmia traumaattisten kokemusteni vuoksi. Seksi on lähes kokonaan loppunut, sillä se ahdistaa minua. Tälläkin hetkellä olen ihastunut erääseen opiskelukaveriini, joka ei kyllä taida ajatella minusta samoin. Mutta silti tämä kertoo, että olen jonkinlaisessa murroksessa ja olen onneton. En tiedä, onko kyse siitä, että olen elänyt vuosikausia ahdistavassa suhteessa hallitsevaan ja alistavaan äitiin, joka vihdoin viime syksynä kuoli.

Kaikesta huolimatta äiti oli minulle rakas, mutta helpotus silti tuli, kun äiti kuoli. Nyt koen olevani vapaampi toteuttamaan itseäni. Ja se helpottaa minua huomattavasti. Isänikin on löytänyt terveen parisuhteen. Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni ja että kuinka voisin selvittää itselleni ketään satuttamatta, että olenko biseksuaali vai kenties täysin naisiin mieltynyt en pidä sanasta lesbo.

Lisäksi huolettaa kaksi lastani - miten he suhtautuvat tilanteeseen, jos todella tajuan, että en löydä sielunkumppania miehestä vaan naisesta. Vaikuttaako se negatiivisesti heidän omaan identiteettinsä ja kokevatko he hylkäämisenä sen? En tiedä ja siksi kyselen tässä. Kuinka uskallan ja ennen kaikkea, kuinka löydän henkilöitä, joiden kanssa voisin tutustua omaan seksuaalisuuteeni turvallisesti?

Hei, olen vuotias nainen, jota mietityttää oma sukupuoli. Oon kokenut jo pitkään, etten olisi nainen. Oma sukupuoli tuntuu väärältä, mutta en ole ihan varma olenko trans. Oon kyllä ihan vakavissani miettinyt sukupuolenkorjausta, mutta se pelottaa, enkä ole saanut tehtyä asian eteen mitään järkevää.

En ihan tiedä kenen puoleen asiassa kääntyä tai mitä konkreettisesti tehdä. En tiedä, laitanko viestiä oikeaan paikkaan tai osaatteko vastata kysymykseeni, mutta eniten mua on viime aikoina mietityttänyt millaisia vaikutuksia sukupuolenkorjauksessa naisesta mieheksi käytettävillä hormoneilla on.

Tekeekö testosteroni aggressiiviseksi ja itkuiseksi tai vaikuttaako se muutoin mielialaan? Vanhempani väittävät näin, eivätkä muutenkaan suhtaudu asiaan kovinkaan hyvin. Aina aiemmin vanhemmat on ollu tukena monenlaisissa asioissa ja on ehkä nykyäänkin, mutta tässä asiassa ei. Se pelottaa ja hämmentää, koska oon tottunut siihen, että saan niiltä tukea, ja nyt kun ei yhtäkkiä saakaan, en tiiä mitä tehdä.

Vanhempien reaktiot saa mut epäilemään omia tuntemuksia, että ehkä mä en ookkaan trans tai että mä jotenkin vaan hätäilen tän asian kanssa ja että "tää on vaan ohimenevä vaihe". Pikkusisko kuitenkin ymmärtää ja on tukena, mutta se asuu toisessa kaupungissa niin ettei konkreettisesti voi olla kauheesti läsnä.

Myös mun mies hyväksyy asian, mutta ei oikein osaa sanoa mitään tai auttaa. Pikkusisko myös kehotti kysymään tätä kautta, että mitä mun pitäisi tehdä ja et mistä voisin saada jotain tukea näiden asioiden käsittelyyn Jyväskylästä, jossa asun.

Tutustuin omiin homoseksuaalisiin ajatuksiin homopornon kautta ollessani -luokalla. Vihasin itseäni konservatiivisemman isäpuoleni takia, joka heitti vähän väliä läppää seksuaalivähemmistöjen kustannuksella ja haukkuen niihin kuuluvia ihmisiä. Aloin pikkuhiljaa miettiä, että entä jos tämä on pysyvä osa itseäni ja aloin hyväksyä olevani bi-seksuaali yläkoulun lopuilla. Kerroin tästä silloin uudesta päätelmästäni lukion 1.

Silloin kaikki sekavuus alkoi. Hän oli aluksi tosi etäinen, aivan kuin hän olisi oppinut tuntemaan minut uudestaan. Lopulta hän hyväksyi asian ja alkoi itsekin avautumaan minulla siitä että hän mietti omaa seksuaalisuuttaan ja epäili että hänellä oli vain "vaihe" käynnissä ja kiinnostus menisi ohi.

Tästä tunnustuksesta syntyi seksuaalista jännitettä välillemme ja aloimme olla erittäin läheisiä, haalailimme ja lääpimme toisiamme, kun olimme kahdestaan. Kuvittelin että hän uskaltaisi harrastaa seksiä kanssani ja miettiä vaihtoehtoa yhteisestä parisuhteesta.

Omasta tunnustuksestani 4 kk eteenpäin hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa vakavasti. Näimme silti toisiamme ja hän antoi minun tulla iholle, mutta toistellen olevansa hetero. Toivoin että hän eroaisi nopeasti, jotta voisin alkaa seurustella hänen kanssaan niin kuin olin suunnitellut, mutta sitten kun tämä oletettu kuukauden odotus muuttui yli puolen vuoden odotukseksi, yritin erkaantua tunteellisesti tästä ystävästäni.

Se ei ollut helppo prosessi vaan itkin välillä hänen peräänsä. No luulin, että olin päässyt pahimman ohi noin 2 kk tauon jälkeen hänestä. Aloin näkemään häntä uudestaan kaverina, jouduin lohduttamaan häntä, kun hän erosi lopulta tyttöystävästään ja myös muutaman kerran sen jälkeen, kun hän yritti paikata sydäntään hyppäämällä aina seuraavan naisen kelkkaan mutta nekin suhteet menivät nurin.

Olin taas hänen ihollaan, mutta haaveilin vain seksistä enkä parisuhteesta. No noin kuukausi löysimme toisemme sellaisissa hormoni tasoissa, että olimme riisuutumassa, mutta tämä ystäväni kieltäytyi samaan aikaan kun aloin riisumaan hänen housujaan. Tämä jatkuva tunteellinen ja fyysinen kontakti häneen on tuonut vanhoja parisuhteen haluja takaisin, mutta tiedän, että nämä haaveet eivät ole mahdollisia, sillä tämä toinen puoliskoni on joko hetero, joka ei viitsi häätää minua pois ennen kuin olen edennyt liian pitkälle, tai on niin syvällä kaapissa, ettei sieltä aio ikinä tulla ulos.

Kärsin nyt tätä samaa paskaa mitä vuosi sitten. Tämä kaikki paska on tosin vahvistanut mielipidettäni siitä, että minun pitäisi tulla julkisesti ulos, etten matele joskus yhtä syvälle kaappiin, kuin tämä minun mahdollinen homo tai bi ystäväni. Sovin itseni kanssa heti itseni hyväksymisen jälkeen, etten tuli ulos julkisesti, mutta näitä ajatuksia on tullut yhä useammin mieleen viimeisen 2 kk aikana.

Tiedän että muut ystäväni tulisivat hyväksymään minut, mutta tämä konservatiivisempi isäpuoli minua huolettaa, kun asun vielä hänen luonaan. Olen vielä lukiossa ja taloudellisesti riippuvainen hänestä. En halua, että minulla on turvaton olo kotonani, joten epäröin ulos tulemista.

Lisäksi, jos päätän tulla ulos kaapista, niin se tulee vaikuttamaan minun koko loppuelämääni enkä voisi ottaa myöhemmin tunnusta takaisin, jos alan katua sitä. En ole varma edes omasta seksuaalisuuden "tyylistäni".

Tosin en usko, että voisin ikänä ollakaan varma, se tekee ulos tulemisesta vielä pelottavampaa. Uskon että minun pitäisi tehdä se mutta olen epävarma ja vuotias päälakeni on harmaantumisen partaalla.

Minua ahdistaa, koska en ole varma seksuaalisesta suuntautumisestani. Mistä merkeistä voi tietää olevansa lesbo? Olen vuotias, poika joka on bi. Perheessäni "heitetään läppää" yleensä bi ja homoista. Ja tuntuu että samoin tekee kaverini. Joten pelkään, että jos kerron kavereilleni minä menetän kaverini ja perhe ei oikein tykkäisi.

Olen miettinyt paljon itsetuhoisia juttuja, vaikken haluisi. En ole saanut melkein yhtään unta viimeiseen kuukauteen ja se on vaikuttanut koulutyöhöni erittäin suuresti. Öisin vaan mietin mitä tulee tapahtumaan ja mietin silloinkin itsetuhoisia juttuja. Tiedän ettei se ole tervettä ja teen pienestä asiasta elämässäni suuren jutun, mutta tuntuu että olen hukassa. Enkä ole varma kenen kanssa haluaisin puhua mutta täällä minua ei tunnisteta.

Olen vuotias nainen. Erosin viime kesänä miehestäni ja nyt olen 3 lapsen yksinhuoltaja. Olen varmasti jo teini ikäisestä tuntenut vetoa tietynlaisiin naisiin, yleensä myöhemmin oppien heidän olevan lesboja.

Kyllä monet miehetkin minua viehättävät, mutta yleisesti minusta naiset ovat huomattavasti kiihottavampia Ja näitä olen miettinyt yli kymmenen vuotta, myöskin oli yksi iso syy eroon ex- mieheni kanssa. Mutta eihän minulla Ole koskaan ollut mitään kenenkään naisen kanssa, en tiedä mistä haaveilen vai haaveilenko edes?

Olenko muuten vain kiinnostunut? Ja onko sillä edes loppujen lopuksi väliä? Ja olisiko ylipäänsä väärin lähteä etsimään omaa seksuaalisuuttani nyt kun olen jo äiti ja lapseni tottuneet ns. Normaaliin äiti-isä perheeseen ja sittemmin ero perheeseen? Olen pohtinut jo jonkin aikaa kaapista ulos tulemista olen siis bi nainen vanhemmilleni, mutta minulla on vahva epäilys, etteivät he hyväksy suuntautumistani. Olen seurustellut kerran tytön kanssa, mutta suhteen salailu tuotti liikaa ahdistusta ja itsekin oli vasta tullut juuri sinuiksi oman suuntautumiseni kanssa.

Olen surullinen, koska eroon vaikutti vahvasti pelko vanhempieni suhtautumisesta, joten haluaisin kertoa heille asiasta, mutta en tiedä kuinka sen tekisin. Välit vanhempieni kanssa ovat vaakalaudalla, jos kerron asiasta, mutta en toisaalta haluaisi enää piilotella osaa itsestäni. Hei, Olen parikymppinen nainen ja koen olevani ehkä bi. Tunnen päivittäin suurta ahdistusta asiasta ja minulla on paljon pakkoajatuksia itseni määrittelemisestä.

Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle seksuaalisesta suuntautumisestani ja hän kyllä hyväksyykin minut. Hän on myös antanut "luvan" kokeilla seksiä tytön kanssa. Olen myös puhunut muutaman hyvän kaverini kanssa aiheesta ja saanut tukea. En ole varsinaisesti ilmaissut ystävilleni olevani ehkä bi, vaan sanonut, että olisin kiinnostunut kokeilemaan seksiä tytön kanssa. Perheelleni en ole kertonut mitään. Ongelma onkin ehkä eniten määrittelyssä.

Olen ihastunut enimmäkseen poikiin ja aina haaveillut poikien kanssa seurustelemisesta. Olen tällä hetkellä seurustellutkin vain poikien kanssa. Silti koen erityisesti eroottista yhteyttä tyttöihin. Minusta tuntuu vaivaannuttavalta välillä olla tyttöjen pukuhuoneessa tai yleisissä naisten suihkutiloissa.

Tyttöjen kanssa ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin pussailua. Fantasioin kuitenkin paljon tytöistä. Haluaisin olla todellakin enemmän sinut itseni kanssa ja päästä ahdistuksesta eroon, sillä se on todellakin jokapäiväistä.

Tuntuu, että olisi vain niin paljon helpompaa olla selkeästi hetero ja olla onnellinen poikaystäväni kanssa. Hei, olen pian vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma.

Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona". Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni.

Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi.

En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan. Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua.

Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi.

Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta. Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi. Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni.

Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni?

Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos?

Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis". Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää.

Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi".

En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä meillä on pieni ja avoin työyhteisö minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä.

Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali?

Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii? Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä.

Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito. Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero.

Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi.

En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa. Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi. Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat.

Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan.

Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi. Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä.

Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa. Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa.

Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen? Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Ihmettelen suuresti kun jo 11 vuotiaat puhuvat olevansa lesboja ja suutelevat toisen tytön kanssa ja siihen kannustetaan Alaikäiset kirjoittavat olevansa homo -lesbo-bi -trans ym ym suuntautuneita.

Lapsia pitää ohjata oikeaan seksuaalisuuteen, jokainen ymmärtää, että muu kuin miehen ja naisen välinen seksuaalisuus on luonnotonta ja vastenmielistä. Jotka muuta kuvittelevat tarvitsevat hoitoa ja rakkautta päästäkseen normaaliin elämään. Ihmisille syötetään nykyään kaikenlaista, lapset ja nuoret menevät ihan sekaisin. On kummallista kun nykyään nämä ihme suuntautumiset ovat niin tapetilla ja muotia -ja vaaditaan kaikkien hyväksyvän kaikenlaise genret..

On vaikka mitä kerrostalon rakastajaa ym. Olen vuotias tyttö, ja olen ehkä bi. En oikeastaan halua määritellä suuntautumistani, sillä se aiheuttaa ikävän fiiliksen mulle itselleni ja mikään termi ei jotenkin tunnu oikealta kuvaamaan mun tuntemuksia. Olen kuitenkin aina ihastunut myös tyttöihin. Muistan jo hyvin pienenä tykänneeni fiktiivisistä naispuolisista hahmoista ja esim.

Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan oikein tajunnut olevani jotain muuta kuin hetero. Vasta yläasteella aloin tosissani miettimään mahdollisuutta olla esim.

Jossain alitajunnassa ne kysymykset kai pyöri ja ajattelin asiaa paljon, varsinkin kun mulla oli muutama ihastus yläasteen aikana jotka kohdistui naisiin. Sitä kautta asiaa ajatteli suht paljon, mutten koskaan oikein sisäistänyt kunnolla, että olen ehkä oikeasti bi. Asia sitten säilyi jossain syvällä mielen perällä ja olin n. Pieniä ohimeneviä tuntemuksia lukuunottamatta, mutta en jaksanut ajatella niitä paljonkaan.

Ylipäätään ajattelin siihen aikaan ja ehkä jollain tapaa vieläkin? Että olen oikeasti hetero eikä mun tarvitse huolehtia asiasta. Ajattelin että tää on vain ohimenevää. Olin 16, kun ihastuin sen verran palavasti yhden kaverini siskoon, että en enää voinut piiloutua tunteiltani.

Aloin miettimään asioita tosissani ja alkoi tuntumaan, että olenkin bi. Alussa se ei ahdistanut puoliksikaan niin paljon kuin nykyään. Mulla oli siinä lyhyen ajan sisällä vielä toinenkin voimakas ihastus tyttöön, joka oli mun koulukaveri. Siinä vaiheessa bi-identiteetti alkoi muotoutua, mutta ei mua ahdistanut vielä silloin niin paljon.

Nyt oon siis n. En pysty hyväksymään itseäni. Enkä ymmärrä, minkä takia en pysty. Joskus itken tän asian takia, kun tuntuu että vihaan itseäni niin paljon. Ahdistaa olla jopa tyttöjen pukkarissa, vaikka koulussa, koska joudun pakostakin näkemään kun muut tytöt vaihtaa vaatteita ja joudun katsomaan maahan välillä ettei muut luulisi että tuijotan heitä. Pukkareissa aina tuntuu että oon maailman ainoa tyttö joka tuntee vetoa tyttöjä kohtaan, ja että kaikkia muita ällöttäis jos ne tietäisi, miten mä ajattelen niistä.

Tietysti kunnioitan muita ihmisiä enkä tuijota, mutten voi omille tunteilleni ja ajatuksilleni mitään. Ja jos vaikka mun joku tyttöpuolinen ihastus sattuu olemaan samassa pukkarissa, niin tulee todella hermostunut olo, kun pitää yrittää olla niin kuin ei välittäisi yhtään siitä, että näkee ihastuksensa puolialastomana.

Oon siis aika maskuliininen ja sekin ahdistaa mua. Unohdun joskus tuijottamaan ihastuksiani liian pitkään ja silloin hävettää ja ällöttää oma itseni, koska uskon että muut sitten ajattelee että "hyi miks toi tuijottaa". En tarkoita mitään pahaa kellekään ja vihaan itseäni oman suuntautumiseni takia, mutta en tiedä voinko muuttaa tunteitani. Tuskin, ja pääsisin varmaan helpommalla jos en edes yritä muuttaa sitä mitä todella olen.

Mutta ongelma onkin siinä, että en usko olevani edes pohjimmiltani tällainen. Tiedän ehkä sisimmässäni että olen bi tai jotain vastaavaa, mutta haluan kieltää asian ja siksi en pysty uskomaan että tämä oikeasti on näin, ja ajattelen jatkuvasti että olen varmaan hetero, että nää tunteet on vaan jotain sellasta mitä kaikki heterotytötkin tuntee.

En jaksa enää, mua ahdistaa niin paljon. Lisäyksenä vielä että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia muutenkin, varsinkin liittyen seksuaalisuuteen ja kärsin kai jonkinlaisesta seksuaalisesta vastenmielisyydestä en tiedä syytä siihenkään. Olen käynyt muutamia kertoja psykoterapiassakin, mutta en pysty ottamaan tätä aihetta esille ammattiauttajan kanssa keskustellessa.

Muutaman kerran oon puhunut siitä ammattilaisen kanssa, mutta mulla hoitosuhteet ja ammattiauttajat on vaihdellut niin useasti etten pysty joka kerta miljoonalle uudelle ammatti-ihmiselle avautumaan asiasta. Perheelleni olen vielä kaapissa, tosin ne ehkä arvaa tän asian, kun oon ollut pridessakin monena vuonna jne.

Tosin äidille oon selittänyt vain poikapuolisista ihastuksistani, en koskaan muistaakseni yhdestäkään tytöstä, joten voi hyvin olla että siksi se ajattelee mut ihan vaan heterona. En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Tiedän, että mulla on oikeus olla kaapissa, jos tahdon, mutta tuntuu siltä että valehtelen kaikille ja se harmittaa. Lisäksi olen varma siitä, että mun läheiset varmaan vihais mua jos ne tietäis totuuden musta.

Luultavasti tää on turhaa pelkoa, mutta se pelko vaan on tosi suuri. Miten pystyisin hyväksymään itseni? Onko siihen ees mitään helppoa ja nopeeta keinoa?

Tuntuu, että oon ihan pihalla itsestäni enkä tunne itseäni edes. Ärsyttää, että mun pitää olla niin vaikea tapaus, etten osaa vain hyväksyä itseäni. Pahoittelut pitkästä viestistä ja kiitos vastauksesta jo etukäteen: Olen kohta vuotias sateenkaarinuori, joka ei luokittele itseään sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Synnyin tyttönä mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole kumpikaan olen sen asian kanssa "sinut".

En koe vetoa ihmisiin, joilla on miehen uloke ja sekin on fine mulle. Tulin kaapista alkuvuodesta ja vanhempani alkavat vihdoin hyväksymään suuntautumiseni paras ystäväni ja ensirakkauteni oli eka, jolle kerroin, hänelle oli superfine nää jutut. Mutta ongelmana on, että sukupuoleni on perheelleni asia, joka on vaikea ymmärtää. En tykkää, että mua "tytötellään". Mulla on kaks veljeä toinen on homo ja toinen ketero. Ne kutsuu mua virheellisesti siskokseen, mutta korjaavat sanalla "sisarus" ei siksi että hyväksyisivät -päinvastoin.

Vaan siksi etten suuttuisi Mutta vielä näistä mun vanhemmista. He eivät suostu kutsumaan mua mun poikanimellä ja muutenkaan eivät tajua miksi haluisin pienemmät rinnat. Edellistä juttua vielä isompi ongelma on se että fanitan yhtä naispuolista laulajaa ja fanitukseni alkaa menemään pahasti yli. Minusta tuntuu kuin en pystyisi elämään ilman häntä. Hän kuuluu myös sateenkaariväestöön ja on kihloissa toisen naisen kanssa. En myöskään saa mielestäni yhtä toista tyyppiä, joka myös seurustelee tytön kanssa käytin sanaa "tyyppi", koska hän ei koe olevansa kumpikaan, niinkuin en minäkään.

Hän on niin ihana mulle ja semmonen läheisyysihminen, joka tykkää esim. Minun on vaikeaa hyväksyä se tosiasia että hän on varattu. Ja vielä kolmas juttu. Mua pelottaa et oon sinkku koko loppuelämäni Olen kyllä seurustellut sekä pojan että tytön kanssa, olivat tosin superlyhyitä juttuja. Minun on todella vaikeata olla puhumatta idolistani edes 10 minuutin ajan. Pitäisikö minun muuttaa itseäni muiden mieliksi? Olen tiennyt ihan pienestä, että olen trans.

Oon tosi epävarma mun pituudesta koska oon cm ja en enää kasva ja en tykkää mun rinnan alueesta yhtää. Päätin joku aika sitten, että meen amikseen artesaani puualalle.

Äitiä ainakaa ei haitannut mutta en tiiä mitä sitten teen kun haluun vaihtaa nimen, saaha testosteronia yms. Mulla on yks kaveri joka tietää kaikesta ja aikoo auttaa mua mutta en sit tiiäiti. Olin samaan aikaan ihastunut myös yhteen poikaan. Jostain syystä säikähdin aika paljon sitä, että menin ihastumaan tyttöön. Aloin ihastua samanaikaisesti sekä poikiin että tyttöihin. Pahinta oli, etten uskaltanut kertoa kenellekään, enkä tiennyt mitä tehdä. Yritin tosi kauan uskotella itselleni, että tämä on joku vaihe, joka menee ohi mutta tilanne on yhä sama, kun kevät talvella , ihastun sekä poikiin että tyttöihin.

Olen yrittänyt kertoa jo monesti mutta tuntuu ettei rohkeus riitä, vaikka sitä on kerätty jo aika kauan aikaa. Minua ahdistaa pitää tällaista "salaisuutta" itselläni, tosin olen uskaltautunut kertomaan parille hyvälle kaverille. He onneksi suhtautuivat hyvin, todella hyvin. En vaan tiedä milloin ja miten voisin kertoa. Läheiseni ovat melko hyväksyväisiä enkä ole kuullut heidän puhuvan ilkeään sävyyn sateenkaarikansasta.

Silti pelkään, että jos kerron, jotain pahaa tapahtuu ja he eivät hyväksy. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?? Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali.

Se ei vain kiinnostanut. Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä vuotiaana normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti.

Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa. Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa. Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet. Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää.

Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää.. Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle huom.

Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää. Ensirakkauteni oli nainen, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden. Olen sen jälkeen hävennyt asiaa kovin ja selitellyt itselleni asiaa laittaen sen iän piikkiin, sen piikkiin, että hän näytti vähän mieheltä, ja sen, että yli puolet heteronaisista ovat joskus tunteneet vetoa naiseen.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molempina kertoina miehen kanssa. Ensin vuoden ja sitten kaksi vuotta. Seurustelun aikana en koskaan vaivannut päätä näillä ajatuksilla, mutta syksyllä tulleen eroni jälkeen, aloin ihmettelemään miten en surrut eroa, vaan ainoastaan hänen menetystä ystävänä. Puhuin tästä sedälleni, joka pitkästi perustellen kertoi, että on aina olettanut mun olevan tyttöihin päin. Olen syksystä lähtien ahdistunut kovin asiasta. En tiedä enään ollenkaan, kuka olen tai mitä haluan.

En anna itselleni mahdollisuutta ajatella, sillä tahdon naimisiin miehen kanssa ja tahdon lapsia. Katson lesbo- ja heteropornoa mutta pääasiassa lesbopornoa. En tiedä voisinko naisen kanssa seurustella, en ole kokenut, mutta tahtoisin ainakin yhden illan juttua edes kokeilla.

En kuitenkaan kykene prosessoimaan tätä tai alkaa analysoimaan itseäni sillä yritän psyykata itseni heterona olemiseen ja pysymiseen, en tahdo, en suostu myöntämään jos olen jotain muuta.

Onko heterona normaalia tuntea tällaisia tuntemuksia? Käytökseni vahvistuu kun oon kännissä, ihan kun en edes näkis niitä miehiä ollenkaan, katon vaan naisia ja oon sillee "wow ompas toi kaunis" ja sit jos nään esimerkiks pariskunnan pussaamassa niin ajattelen siitä miehestä vaan että ompas toi onnekas kun on saanut tollasen naisen.

Sitten krapulassa oon taas ihan sekasin ajatuksistani ja ahdistun ja oon kieltäväinen näitä tunteita kohtaan. Samoiten viime aikoina olen poissulkenut kaikki naisystäväni elämästäni, sillä olen ahdistanut ajatuksestakin että jos alan heidän läsnä ollessa tuntemaan vetoa tai ihastusta.

Olen muutenkin koko elämäni pääasiassa viettänyt omaten vain miespuolisia ystäviä. Moro, olen vuotias, enkä ole oikein varma sukupuolestani. Biologinen ja juridinen sukupuoleni on tyttö, mutta minusta tuntuu kummalliselta, kun minusta puhutaan "tyttönä" "neitinä" tai "naisena". Minulla on lyhyet hiukset ja olen aina käyttänyt miesten vaatteita, jos olen saanut valita. Haluaisin binderin, mutta en juurikaan tarvitse sitä, eikä Suomessa ei oikein myydä bindereitä enkä ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni tästä mitään.

En tykkää vartalostani tai naamastani, enkä ole uskaltanut mennä esim. En tykkää puhumisestakaan, koska vaikka ääneni on melko matala, sen kuullessa ajattelee ensimmäisenä että "Jaha, tuo on tyttö". Molemmat vanhempani ovat melko homo- ja transfobisisia, mutta isäni on sanonut että hyväksyy minut vaikka olisin mitä, mutta pelkään silti heidän reaktioitaan. Enkä ole varma, olenko trans, vai onko tämä vain joku epämääräinen vaihe jolle nauran kymmenen vuoden päästä.

Minua pelottaa, että jos esim. Olen vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, jonka syntymässä todettu, biologinen ja juridinen sukupuoli on tyttö. Siitä ei ole kauaa, kun kyseenalaistin seksuaalisuuttani, ja sukupuoli selvisi vain vähän aikaa sitten. Kuten odotettavissa, minulla on pientä epämukavuutta kehoni yms. Välillä haluaisin eroon rinnoistani, feminiiniset muotoni häiritsevät ja haluan epätoivoisesti matalamman äänen.

Genitaaleillani minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista ongelmaa. En kuitenkaan halua tehdä mitään pysyvää päätöstä. Välillä, mielestäni on ihan kivaa omistaa rinnat. En tavallaan uskalla ottaa testosteronia, koska olen laulaja, enkä halua ottaa pienintäkään riskiä - ja on itseasiassa näyttelijänä hauskaa näytellä muuta kuin omaa sukupuolta vaikka haluaisin vaihteeksi miesroolin. Olen yrittänyt madaltaa ääntäni luonnollisesti, vain opettelemalla puhumaan hieman matalammalta - se tosin tuntuu vaikealta ja hitaalta prosessilta, joka ei vaikuta ääneeni niin paljon kuin haluaisin.

Rintojen bindaus on myös pieni ongelma. Olen koulussa aina välillä käyttänyt paidan ja alustopin välissä pitänyt venyvää vyötä, mutta se ei tee isoa muutosta, tuntuu epämukavalta, eikä pysy aina paikallaan. Haluaisin oikean binderin, mutta niitä myydään vain netissä, ja niiden tilaaminen ja samalla kaapissa pysyminen on vaikea tehtävä. Sen lisäksi ne ovat melko kalliita, enkä osaa netistä tilatessa olla varma siitä, että ovatko ne sopivat.

Minua myös, ärsyttää se, että minun on vaikeampi mennä läpi miehestä, koska pidän mielelläni hameita ja mekkoja. Ja, kuten äsken viittasin, olen vielä kaapissa.

Monille, mutta monille olen myös tullut ulos. Olen kertonut kaveriporukallemme, hieman epäsuoraan muille luokkalaisillemme saattaa olla outoa, että kerroin heille, sillä he eivät ole millään tavalla läheisiä minulle, enemmän vatsakohta, mutta sillä ei ole paljon merkitystä , olen pistänyt somessa sukupuolekseni "en tiedä", vaihtoehtoiseksi nimekseni miesnimeni ja he-pronominit käytettäväksi minusta koska kukaan ei kuitenkaan katso facessa tietoja, heh , ja lisäksi olen kertonut yhdelle opettajistamme yksi oppilaiden suosikeista, luotettava, terveystiedon opettaja.

En ole kuitenkaan kertonut perheelleni mitään. He tietävät, että olen sateenkaarinuori, sillä olen käynyt heidän tietäessä pridessa ja monissa sateenkaarinuorten tapaamisissa, mutta he eivät tiedä muuta. Paitsi isoveljeni, joka on vähän hankalampi juttu. Minulla on tumblr, jossa olen puhunut siitä kuinka hämmentynyt olen ollut sukupuolestani. En ollut ollenkaan huomannut, että veljeni on yksi seuraajistani.

Veljeni on myös nähnyt yhden priviledgebingon, jonka täytin - siinä olin pistänyt kysymysmerkin siihen, että olisin mies, ja pistin siihen myös, etten ole cis. Olen vältellyt aihetta veljeni kanssa, ja tuntuu siltä, että hankin on. En kuitenkaan uskalla tulla kaapista.

Ennen ajattelin, etten kertoisi sukupuolestani koskaan, mutta nyt olen huomannut, etten voi pysyä ikuisesti kaapissa. En tiedä yhtään miten tai milloin kertoisin. En haluaisi tehdä siitä suurta asiaa, mutta se kuitenkin on, kun minut on kasvatettu sanomalla jatkuvasti minun olevan tyttö, nuori nainen, prinsessa yms.

En tiedä yhtään mitä tehdä ja se hirvittää. Olen koko ikäni ollut ihan vaan perus hetero, tyttö ja pinkkiä ym. Myöhemmin olen kasvattanut ja kasvanut itseni kanssa hyvin suvaitsevaksi ja monipuoliseksi persoonaksi.

Minussa on jo monta vuotta asunut myös toinen poikamaisempi ja ronskimpi, rennompi puolisko, joka tykkää välillä olla kavereiden kesken se tyttöporukan jätkempi tyyppi. Porukkaamme toki kuuluu myös toinen samanhenkinen likka, joka oli ennen lesbo, mutta nykyään muunsukupuolinen. Viime perjantai mullisti itsestäni yhden käsityksen niin ympäri, etten enää itse käsitä mitä asian kanssa voisi tehdä. Olin muutamien uusien tuttujen kanssa istumassa iltaa. Ohjelmaan kuului alias ja pullonpyöritys, jonka aikana tietenkin pitää pistää kaksi tyttöä pussaamaan toisiaan… Sen sitten teimme, mutta itselleni jäi jännä fiilis.

Ilta oli muutenkin hauska ja huumorintajuinen, ehkä kukin vähän hiprakassa ja hyvällä tuulella Kukaan ei kuitenkaan ollut liian humalassa ja siitä päästäänkin seuraavaan aamuun.. Iltaa miettiessä tajusin oikeastaan pitäväni melko paljon tuon kaverini pususta, joka itseasiassa omasta mielestäni olisi ennemmin lyhyt suudelma.

Ja tottakai, itselläni kun on se poikapuolikin niin huomasin miettiväni lopulta sitä kuinka paljon tykkäsin siitä ja millaista se olisi jos olisinkin tytön kanssa… Nuo kysymykset hämmensivät pääni yhdeksi päiväksi ja nyt olen hiukan pihalla koko asian suhteen Pidän naiskauneudesta, olen aina pitänyt.

Pidin myös tuosta lyhyestä hetkestä, vielä selvinkin päin ollessani… MUTTA, olen suhteessa ihanan avokkini kanssa ja rakastan häntä. Tiedän hyvin, että hän ei ryhdy avoimiin tilanteisiin mikäli minä haluaisin olla tai kokea muutakin kuin hänen avovaimonaan olon. Yhteinen menneisyys on myös tässä painavana lisänä, koska 5: Pysy poissa pojan huoneesta ja ennen kaikkea pysy hiljaa, jos tosissasi tuota kysyit.

Ovat herkkiä nuo tulevat murrosikäiset, numeron tekeminen aiheuttaa lähinnä traumoja. Jos aika käy tylsäksi, voithan runkkailla vaikka itsekin. Pysy pojan vieressä ja kannusta sitä, Tulee tulee vielä tulee yksi. Eikun, pidä pojallesi puhuttelu. Jos akka itkee ja valittaa, niin aja koko perhe pihalle jouluna. Lataa haulikko ja odottele tulitaistelua poliisin kanssa. Vaihtoehtoisesti voit pelotella, että mulkeron hieromisesta tulee karvaiset kämmenet. Sitten pojat vahtaavat koulussa toisiaan, että kenellä on karvaiset kämmenet ja kenellä ei.

Onhan se huolestuttavaa kyllä. Voithan opastaa poikaa etsimään itselleen jonkun myöntyväisen tytön, joka antaa rojauttaa mällit sisään. Se on paljon tervehenkisempää sekstaamista.

Koulussa hereillä ollut Sitä paitsi se edistää terveyttä. Lapsen seksuaalisuus kehittyy ja se ehkäisee mm. Väestöliiton sivustoilla on tietoa sekä tyttöjen, että poikien kasvusta ja kehityksestä. Paras penis ja peniksen koko Väestöliiton sivulla lisää aiheesta. Kämmeniin kasvaa karvoja ja tulevaisuus menee pornoa tuijottaen, eikä oma emäntä enää tyydytä.

Hanki sille pojallesi äkkiä morsian. Pumpattava Barbarakin on parempi. Itse poikani kanssa kokeilin, eikä poika enää runkkaa. Ollessani 12v äitini pesi minua, Ja minun pelini oli pystyssä suihkussa, Ja se laukesi ensimmäisen kerran mun elämässäni, Äitini sanoi että se on normaalia minun ikäsellä pojalla, Ja nyt se laukeaa aivan joka päivä, Ja äitini opetti minua runkkaamaan sitä.

Ja äitini ehdotti että mä tyhjennän sen aina suihkussa käydessäni, Tai saunassa käydessäni. Äiti sanoi että mun on helpompi nukkua kun ei ole toi pystyssä kun käyn nukkumaan illalla.

No runkkaus ainaki vähentää eturauhassyövän riskiä En ymmärrä miksi vanhemmat rankasee lapsiaan runkkamisest.. Joskus kokeilin runkun sijasta jotain uutta eli raiskasin yhtä puuta mut tuli äiti koiran kaa vastaa Itekki runkkaan niin että mälli lentää saatana. Anna runkata, se on ihan normaalia nuoreksi varttumista. Jos 12v poika masturboi, niin osta hänelle joko puhallettava seksinukke, tai värisevä tekovagina. Anna runkata, omasta kehosta saa todellakin nauttia.

Mutta jos toisten nähden alkaa hiplailemaan ni sit voit kieltää. Mutta jos omassa huoneessaan runkkaa, niin anna olla. Minä runkkaan itseäni AINA suihkussa, Ja ei mitään väliä tuleeko muut katsomaan, Mun isäni tulee usein runkkaamaan minua, olen isäni poika, Ja isäni saa tehdä mulle ihan mitä vaan se tahtoo tehdä. Olen nyt 16v vanha poika. Myös meillä on sama homma, Olen nyt 17v poika, Ja kun menen suihkuun, Niin ei mene kuin hetki, Ja tulee isä ja äiti auttamaan minua, Ja ne tyhjentävät minun kives pussini spermasta, Ja ne sanoivat että mun on helpompi nukkua kun ei penikseni sojota pystyssä.

Ja ne on oikeassa. Minä menen sänkyyni, Niin minä nukahdan ehkä 10 minuutissa. Olet kuolema palstalta hulluksi tullut isäsi poika??!!?!? Itsekkin aloitin runkkaamisen pari päivää sitten kaverin luona se tuntuu kivalta olen siis 11 vuotta en oo kertonu vanhemmileni.

Ite Runkkaan ja oon 11v. Kerran jäin kiinni ni sain 1 päivän kotiarestia. Kerroppa vanhemmillesi että se on normaalia. Olen 14v poika ja runkkaan aivan joka päivä, Isäni ja äitini ovat sanoneet poika ei ole normaali jos ei runkkaa itseään tai anna muiden runkata.

Aina saunassa minä ja isäni ollaan viereikkäin penkin päällä, ja äitini tarkistaa "pojat" Pesee runkkaa sekä ajaa karvat pois. Meidän perheessä EI ole karvoja kellään. Anna pojan runkata siinä vastaus ei sen vaikeampaa tajuta että lapsetkin osaavat runkata. Runkkaan aina isäni suuhun spermaa. Osta pojalle kunnon lusikka ja likkoja messii ja suuhun otto pystyy.

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Se on normaalia eikä edes vaikuta kehitykseen mitenkään! PS itelki Oon 12v ja tykkään runkkaamisesta.

Sillä ei siinä ole mitään vaaraa ja samalla voi kattoa vaikka twerk tai porn videoita! Se on myös täysin turvallista eikä siitä ole mitään haittaa henkiselle eikä fyysiselle kehitykselle. Ymmärrän, että nykyvanhemmat saattavat joutua hämilleen kun ekan kerran tajuavat nuoren tekevän sitä, mutta parempi vain antaa heidän tutustua rauhassa omaan kehoonsa ja sen toimintoihin.

Nykynuoret ja esiteinit aloittavat itsetyydytyksen varmasti jo paljon nuorempana kuin heidän vanhempansa, siksi se voi tuntua vanhemmista oudolle. Pahinta on jos alkaa syyllistää tai tuomita nuorta sen vuoksi.

Ei vittu te ootte pimeitä. Työntäkää se mulkkunne mankeliin niin ei tarvi runkata enää: Hirveimmin kaikista turmelee terveyttä se karkea pahe, jota sanotaan itsesaastutukseksi eli onaniaksi, s. Tämä pahe on vielä paljon turmoillisempi kuin liian aikainen parittelu, se kun on luonnotonta, väkivaltaista ärrytystä, jolla mielikuvitusta kiihotetaan korkeimmilleen.

Nuorison seassa on se yleisempi kuin tavallisesti luullaankaan, ja varsinkin tavataan sitä kouluissa, joissa oppilaat, muusta maailmasta eroitettuina, elävät toistensa seurassa. Sitä tapahtuu, ei ainoastaan nuorukaisten, vaan myöskin tyttöjen seassa. Tämän paheen surulliset seuraukset eivät koskaan jää ilmestymättä, jospa ne myöhäänkin ilmautuvat. Kun itsesaastutusta aina harjoitetaan suuressa salaisuudessa ja on useinkin vaikea huomata, tulee vanhempain ja kasvattajain ankaralla ja tarkalla silmänpidolla sitä tiedustella.

Tarkka silmälläpito lapsen terveydentilasta ja olentotavasta johtaa vieläkin varmemmin paheen huomaamiseen. Jos nimittäin lapsi, joka muuten on ollut terve ja ripeä, tulee ilman muita huomattavia syitä vähitellen kivulijaaksi, valittaa tiheämmin sattuvaa raukeutta ja uneliaisuutta, jos se muuttuu hiljaiseksi, itseensä sulkeutuneeksi, tuittupäiseksi, nurisevaksi, osoittaa hajamielisyyttä lukutunneilla, hakee usein yksinäisyyttä, valittaa päänkivistystä, käypi kalpeaksi, jos silmät muuttuvat raukeiksi, sisäänvajonneiksi ja niitä ympäröi sinertävät renkaat, jos hän kadottaa ruokahalun ja osoittaa omituista arkuutta eli vauhkoutta seurassa tai kun hänet äkkiä yllätetään, niin on tukevia syitä epäillä häntä itsesaastutuksesta.

Sen turmiolliset seuraukset näyttäytyvät pian. Siittimien alituisen uudistuvasta väärinkäyttämisestä syntyy vähitellen hellittämätön ärtyisyyden tila niissä, ynnä vastentahtoinen siemennesteen erittyminen, n. Ei ole odottamistakaan onanistin luopuvan tästä paheesta sittekään, kun hänen arvostuskykynsä on tuleentunut; sillä silloin kun järki niin suuren herruusvallan saapi, on se tavallisesti jo liian myöhäistä ja terveys on pilalla.

Sentähden, heti kun tuo surullinen havainto on tehty, että nuori henkilö on onaniaan taipuva, täytyy häntä pitää mitä tarkimman silmälläpidon alaisena, kuvailla hänelle paheen välttämättömiä seurauksia eikä jättää koskaan häntä ilman vaarinpitoa.

Hän ei saa asua yksinään, vaan muiden seurassa, häntä on pidettävä alituisessa toimessa ja tehtävistään vaarinpitävän sekä ohjattava viihtymään seuraelämän viattomissa huveissa; sillä ei mikään johdata niin helposti itsesaastutukseen kuin työttömyys ja yksinäisyys.

Hänen ruokansa ei saa olla liiaksi ravitsevaa, ei ensinkään ärryttävää ei mitään maustimia eikä sisältää paljon lihaa. Hänen on maattava viileässä ja kovalla vuoteella, ei seljällään, koska sukuvietti sängyn lämmöstä varsinkin seljällään maatessa helposti kiihottuu. Jämeä jouhimatrassi sopii paljon paremmin kuin höyhenpatja. Hän ei saa olla lämpimässä puvussa eikä käyttää mitään siittimiä ahdistavia vaatteita ja on häntä aina pidettävä liikkeessä, jotta hän iltasilla nukkuisi heti levolle mentyänsä.

Hän ei saa maata kauvan, vaan on hänen heti herättyä noustava ylös, eikä hänen saa millään ehdolla antaa maata hereillään sängyssä. Kylpyä on käytettävä joka päivä ja selkä pestävä kylmähköllä vedellä.

Kylmät merikylvyt suvisin ovat varsin sopivia. Tämän paheen estämiseksi on suuri vaarinpito tarpeeseen myöskin nuorten tyttöjen suhteen. Siinä tarkoituksessa on tarkasti valvottava heidän leikkejänsä ja muutenkin noudatettava samoja toimenpiteitä ja varokeinoja, kuin äsken on mainittu.

Mitä teen kun en ole ennen runkannut kannattaako? Onko se taivaallista kun sanotaan? Muista sanoa pojallesi, että rakastat häntä ja syleilkää keskenänne niin kuin perheenjäsenien on hyvä. Itse olen paininut kyseisen asian kanssa teinivuosina ja se vei voimia, varsinkin kun jäin koukkuun siihen ja pornon katseluun, en halua palata siihen, kaipaan rakkautta. Laske tukka alas siis se on ihan normaaleja.

.. helmikuu kertaa runkkaan päivittäin pornon tms. äärellä, vaikka avokki antaa . Homoseksuaalinen porno on hyvin lempeää-> vetoan aikaisempiin. 3. helmikuu Tuli tässä mieleen, että on itsetyydytys kristinuskon mukaan väärin? himossa vai ehkäisy vaimonsa kanssa vai homoseksuaalisuus vai .. Nämä lain säätäjät ovat suurimpia sikoja jotka käyttävät ehkäisyä, ja runkkaavat itse. . Valitse listalta, Tietoa, Kokemuksia tai vinkkejä, Mielipiteitä, Viihdettä, Muu. joulukuu Kerran kokeilin katsoa homopornoa ja kokeilin runkata mutta en .. Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni. .. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten . Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Silloin voi sortua masturbointiin eli itsetyydytykseen. VINKKI. Rukoile ennen kuin halut voimistuvat. Pyydä Jehova Jumalaa antamaan sinulle ”voimaa, joka. Tekeekö masturbointi homoseksuaalin? Lisäksi itsetyydytys aiheuttaa selkärangan pehmenemistä, hiusten lähtöä, karvojen kasvamista käsiin ja heikentää. helmikuu Itsetyydytys: Itsetyydytys kuuluu normaaliin ja terveeseen kehitykseen niin kuten käteen vetäminen, runkkaaminen, tumputtaminen ja onanointi. Myös homoseksuaaliset mielikuvat ja toiveet ovat varsin tavallisia sekä.

SEKSISEURAA HOMOSEKSUAALISEEN HELSINKI MIESTEN SEKSILELUT

Velin kalu posliini gay kalu